Viemärin haju
Viemärin haju johtuu kemiallisista yhdisteistä, joista huomataan yleensä rikkiyhdisteiden aiheuttama mädän haju. Viemärin haju tulee useimmiten kuivuneesta lattiakaivosta tai muusta vesilukosta, mutta myös viemäriputkien tiivisteet saattavat ajan myötä ruveta vuotamaan. Varsinkin voimakkaasti alipaineinen ilmanvaihto kiskoo viemäriputkessa olevasta ilmavuotoreiästä tai tyhjästä vesilukosta korvaavaa ilmaa.
Terveyshaitat
Hengitysliiton asiantuntijat ovat havainneet viemärille haisevissa tiloissa muun muassa silmien ja limakalvojen ärsytysoireita sekä päänsärkyä. Viemärin haju on usein myös viihtyvyyshaitta.
Ongelmanratkaisuja
Viemäreiden vesilukot ja kylpyhuoneiden lattiakaivojen vesilukot pitää puhdistaa aika ajoin.
Vesilukollisia lattiakaivoja tulisi olla vain tiloissa, joissa vettä käytetään säännöllisesti. Pitkään käyttämättömät vesilukot kuivuvat ja alkavat haista. Useimmiten veden laskeminen viemäriin helpottaa tilannetta.
Mikäli haju on toistuvaa ja pitkäaikaista, sen syy pitää selvittää. Kyseessä saattaa olla esimerkiksi huonosti toimivat viemärit, ilmanvaihdon aiheuttama paineenvaihtelu tai katolle johtavan viemärin tuuletusputken ongelmat.