Savuttomista työpaikoista miljardiluokan säästöt

11.5.2010

Elinkeinoelämän keskusliiton, SAK:n, STTK:n ja Akavan terveydenhuollon asiantuntijat ovat ensimmäistä kertaa antaneet julkilausuman savuttomien työpaikkojen edistämiseksi. He suosittelevat ja kannattavat toimia, joilla tuetaan tupakoinnin haittojen ehkäisyä ja tupakoinnin lopettamista. Julkilausuma annettiin 11.5.2010 Savuton Suomi 2040 -sanoista tekoihin seminaarissa Helsingissä. Seminaarissa yli 80 terveydenhuollon asiantuntijaa pohti keinoja, joilla edistettäisiin työpaikkojen savuttomuutta. Hengitysliitto on yksi Savuton Suomi 2040 - hankkeen taustalla vaikuttava taho.

Julkilausumassa todetaan, että työnantajalle tupakoivan työntekijän lisääntyneestä sairastamisesta ja tuottavuuden menetyksistä koituu keskimäärin arviolta 2000 euron lisäkulu työntekijää kohti vuodessa. Jos tämä suhteutetaan 550 000 tupakoivaan työntekijään, kokonaiskustannus työpaikoille on jopa 1,1 miljardia euroa vuodessa. Tupakoinnin lopettamisen avulla voidaan oleellisesti parantaa työntekijöiden terveyttä sekä näin edistää myös työpaikan menestymistä tuottavuuden parantuessa.

Tupakoinnin lopettamisesta työntekijälle välitön hyöty näkyy terveyden kohentumisena: toistuvat tulehdussairaudet jäävät pois ja yleiskunto paranee. Riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin ja syöpiin vähenee. Rahaa säästyy askin tupakoivalla keskimäärin 1600 euroa vuodessa.

Asiantuntijat korostivat työterveyshuollon keskeistä asemaa työntekijöiden tupakoinnin lopettamisen tukemisessa. Työterveyshuollolla tulee olla hyvät ja toimivat käytännöt tupakoinnin lopettamisen tueksi. Työttömien työikäisten tupakoinnin lopettamiselle tulee löytyä tarvittavaa tukea terveyskeskuksista.

-  Yli 6000 suomalaista kuolee vuosittain tupakasta johtuviin sairauksiin ja huomattava osa työikäisenä. Tupakointi lisää myös sairauspoissaoloja ja laskee työtehoa, totesi Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio. Vainio korosti, ettei tupakointi ole vain henkilökohtainen asia, koska tupakoivan lähiympäristössä passiivitupakointi lisää sydänkuolemia ja syöpäriskiä ja vanhempien tupakointi lasten syöpävaaraa.

Tupakoinnin haittojen vähentämisessä olennaista on myös tupakoinnin aloittamisen vähentyminen.
-  Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevista peräti 40 % tupakoi. Tukitoimet näiden nuorten tupakoinnin vähentämiseksi ovat kiireellisiä tavoiteltaessa savuttomia tulevaisuuden työpaikkoja, työmarkkinakeskusjärjestöjen asiantuntijat painottivat.

Seminaarissa Savuton Suomi 2040 -verkosto antoi kunniamaininnan Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtajalle Jaakko Pihlajamäelle poikkeuksellisen arvokkaasta työstä savuttomuuden edistämiseksi alueen sairaaloissa ja valtakunnallisesti. Etelä-Pohjanmaa oli Suomen ensimmäisiä sairaanhoitopiirejä, joka julisti kaikki toimintayksikkönsä savuttomiksi 2002 ja kielsi tupakoinnin työajalla. Nyt kaikki Suomen sairaanhoitopiirit ovat savuttomia.

Lisätietoja:

Julkilausuma savuttomien työpaikkojen edistämiseksi

www.savutonsuomi.fi