Sarkoidoosi
Sarkoidoosi on yleistulehdussairaus, joka useimmiten on hyvänlaatuinen ja paranee itsestään, mutta se voi olla myös hankala, krooninen monielinsairaus toistuvine taudin pahenemisineen.
Mitä sarkoidoosi on?
Sarkoidoosin syytä ei tunneta. Sitä esiintyy henkilöillä, joilla on siihen perinnöllinen alttius, ja jotka altistuvat lisäksi joillekin ympäristötekijöille. Sairauden aiheuttajiksi epäillään myös bakteereja ja viruksia, jotka käynnistävät elimistössä poikkeuksellisen puolustusreaktion.Koska sarkoidoosi on monielinsairaus, sen kuva vaihtelee rodusta, sairauden kestosta, kohde-elimistä sekä puolustussolukeräytymien (granuloomien) aktiviteetista ja niiden vaihteluista johtuen. Toteamisvaiheessa 30 - 50% potilaista on oireettomia. Yleisoireina esiintyy väsymystä, ruokahaluttomuutta, kuumeilua, painon laskua, yöllistä hikoilua sekä niveloireita. Lisäksi oireina voivat olla rasituksessa ilmaantuva hengenahdistus, rintalastan takainen kipu ja kuiva yskä.
Keuhkoröntgenkuvassa todetaan keuhkomuutoksia, joista keuhkoportin imusolmukkeiden suurentumat ilmenevät ensimmäisenä. Toisessa asteessa löytyy lisäksi keuhkomuutoksia ja kolmannessa keuhkoportin imusolmukkeet ovat jo pienentyneet, mutta muut keuhkomuutokset lisääntyvät. Neljännessä asteessa keuhkoissa näkyy arpijuosteita eli fibroottisia muutoksia. Vaikeita keuhkomuutoksia kehittyy vain hyvin pienelle osalle.
Tautiin liittyy myös tyypillisiä ihomuutoksia. Silmämuutokset ovat yleisiä. Ne ovat erilaisia tulehduksia, jotka voivat johtaa glaukoomaan, kaihiin tai uhata näkökykyä. Sarkoidoosiin liittyy usein lisääntynyt kalkin imeytyminen suolistosta ja erittyminen virtsaan. Se voi aiheuttaa munuaiskiviä. Munuaisissa voi olla myös muita muutoksia, munuaissarkoidoosia.
Kroonista sarkoidoosia sairastavilla voi esiintyä luustomuutoksia, verimuutoksia ja maksavaurioita. Joillakin sarkoidoosia sairastavilla esiintyy tautipesäkkeitä sydämessä, jotka aiheuttavat sydäninfarktin kaltaisia oireita ja ekg-muutoksia sekä sydämen vajaatoimintaa tai rytmihäiriöitä. Tällöin puhutaan sydänsarkoidoosista. Neurosarkoidoosi on eräs taudin harvinainen muoto. Sitä esiintyy lähinnä aivoissa tai aivohermoissa ja oirekuva on hyvin vaihteleva.
Sarkoidoosin hoito
Sarkoidoosin hoito on oireenmukaista ja aluksi vain seurataan, paraneeko sairaus itsestään. Jos oireet näyttävät lisääntyvän tai jokin elintoiminta heikkenee, aloitetaan lääkehoito. Kortikosteroidi on peruslääke. Hoito aloitetaan melko isolla annoksella, mutta sitten pyritään sopivaan ylläpitoannokseen, jota jatketaan useita kuukausia ja lopetetaan varovasti oireita seuraten. Hankalissa erityistapauksissa käytetään myös muita lääkkeitä tarvittaessa. Neurosarkoidoosissa sädehoito on mahdollinen, sydänsarkoidoosissa voidaan tarvita tahdistinta. Vaikeissa keuhkomuutoksissa voi happihoito olla aiheellinen ja myös elinsiirrot ovat mahdollisia.