Avoimet työpaikat

Hengitysliitto ry on sosiaali- ja terveysalan järjestö, jonka tavoitteena on edistää hengitysterveyttä ja hengityssairaan hyvää elämää. Liitto toimii yhdessä lähes 100 hengitysyhdistyksensä ja 40 000 jäsenen kanssa.

Haemme Pohjois-Suomen aluesuunnittelijaa Ouluun

Haemme aluetyöhön Pohjois-Suomeen järjestötyön asiantuntijaa. Aluesuunnittelijan tehtävänä on valmentaa ja tukea Pohjois-Suomen alueen hengitysyhdistyksiä sekä kehittää niiden toimintaa yhteistyössä yhdistysten vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Lisäksi aluesuunnittelija tukee yhdistysten vaikuttamistoimintaa ja vaikuttaa yhteistyöverkostoissa.

Hengitysliiton Pohjois-Suomen alue kattaa Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnat. Lisäksi alueen aluesuunnittelija toimii Pohjois-Savon pohjoisosassa.

Edellytämme hakijoilta soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai vähintään opistotasoista tutkintoa. Tehtävät edellyttävät kokemusta järjestötyöstä sekä vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja. Työt vaativat oman työn johtamis- ja raportointitaitoja sekä pitkäjänteisyyttä. Nykyaikaiset viestintävälineet ovat osa suunnittelijan työtä ja hänen edellytetään hallitsevan niiden käytön.  Sujuva suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito on välttämätöntä. Tehtävät sisältävät ilta- ja viikonlopputöitä. Oman auton käyttö on toimintaedellytys.

Lisätietoja tehtävästä antaa järjestöjohtaja Mervi Puolanne, p. 040 5882782, mervi.puolanne@hengitysliitto.fi.

Hakemukset palkkatoivomuksineen lähetetään 28.5.2012 mennessä osoitteeseen Hengitysliitto ry, PL 40, 00621 Helsinki tai sähköpostina osoitteeseen riitta.turunen@hengitysliitto.fi. Kirjeeseen/sähköpostiin maininta ”Aluesuunnittelija”.