Languages

Otsonaattorit eli otsonoivat laitteet

Otsoni poistaa hajuja hapettamalla.

Nykytiedon mukaan otsoni ei ole kovin tehokas homeitiöiden ja bakteerien tappaja. Otsonipitoisuuksien tulee olla todella suuria, jotta homeitiöt ja bakteerit kuolevat. 

Otsonaattori muodostaa nimensä mukaisesti otsonia huoneilmaan joko koronapurkausmenetelmällä, UV-valolla tai kylmäplasman avulla. Otsonaattorit eivät puhdista huoneilmasta hiukkasia (esim. allergisoivat pölyt) eikä formaldehydiä.

Otsonaattoreita ei saa markkinoida viittaamalla niiden edullisiin terveysvaikutuksiin. Otsonin on todettu aiheuttavan terveyshaittoja, eikä jatkuvatoimisia laitteita tulisi käyttää tiloissa, joissa oleskelee ihmisiä. Otsoni saattaa reagoida pintamateriaalien kanssa ja tuottaa haitallisia yhdisteitä. Pienetkin otsonipitoisuudet aiheuttavat oireita sekä pahentavat esimerkiksi astmaa.

Jos laitetta käytetään satunnaisesti (esimerkiksi savuvahingon yhteydessä), pitää ehdottomasti huolehtia:

  • riittävästä ilmanvaihdosta
  • oikeasta käyttöajasta 
  • ottaa huomioon pinnoilla olevat materiaalit ja niiden ominaisuudet.

Huom. Otsonaattorin käyttö poikkeaa hajuhaittojen korjaamisessa käytetystä menetelmästä lyhytaikainen otsonointi, joka voi olla oikein käytettynä hyödyllinen. Vain ammattilainen saa suorittaa lyhytaikaisen otsonoinnin. Toimenpiteen aikana tilassa ei saa oleskella ja sen on oltava tyhjä. Otsonin leviäminen muihin tiloihin on estettävä. Käsittelyn jälkeinen varoaika on oltava ainakin 2 vuorokautta ennen tilojen käyttöönottoa. Otsonoinnin jälkeen tilan ilmanvaihtoa on tehostettava ja tilan pinnat puhdistettava huolellisesti pyyhkimällä. Lisää aiheesta THL:n sivuilla.

Voi aiheuttaa terveyshaittoja

Voi aiheuttaa terveyshaittoja

Organisation for Respiratory Health in social media

  • Facebook : 2841090285919492

    Hengitysliitto

    Jos lapsesi oireilee sisäilmasta ja kaipaat tukea sekä kuuntelevaa korvaa, soita Vanhempainlinjalle! Puhelimessa sisäilmasta oireilevien lasten vanhemmat voivat purkaa ajatuksiaan luottamuksellisesti. Vanhempainlinja palvelee keskiviikkoisin kello 16–19 numerossa 044 407 7010. Palvelu on maksutonta.

    Hae mukaan vapaaehtoiseksi päivystäjäksi. Lue lisää: https://bit.ly/2GZCFuC

  • Facebook : 2840555369306317

    Hengitysliitto

    Epäiletkö, että kotonasi on sisäilmaongelma? Tökkiikö kotisi ilmanvaihto? Onko sinulla mielessäsi joku muu sisäilmaan liittyvä kysymys? Soita Hengitysliiton sisäilma- ja korjausneuvontapuhelimeen. Sisäilma-asiantuntijamme neuvovat sinua ma–to klo 9–15 numerossa 020 757 5181. Palvelu on maksutonta. Soittaminen 0207-alkuisiin numeroihin maksaa 8,35 senttiä/puhelu + 16,69 senttiä/minuutti.

  • Facebook : 2838707369491117

    Hengitysliitto

    Kuulumisia hengitysyhdistyksistä: Parkanon Seudun Hengitysyhdistyksen tapahtumissa on aina maittavat tarjoilut.
    "Kaikki paikalliset taitavat tuntea meidät", aktiivit kertovat.

    Mikä on #Parkano'n salaisuus?
    Lue: https://bit.ly/2z8yOXN
    #vapaaehtoistyö
    #hengitysliitto

  • Facebook : 2838579306170590

    Hengitysliitto

    Tarvisetko tukea sisäilmasairauden kanssa elämiseen? Soita sisäilmasta sairastuneiden vertaispuhelimeen 044 407 7010 tiistaisin klo 9−12 ja torstaisin klo 16−19. Vertaispuhelin tarjoaa tukea sisäilmasta sairastuneille ja siitä oireileville sekä heidän läheisilleen. Palvelu on maksutonta. Soittaminen 0207-alkuisiin numeroihin maksaa 8,35 senttiä/puhelu + 16,69 senttiä/minuutti.

    Hae mukaan vapaaehtoiseksi päivystäjäksi. Lue lisää: https://bit.ly/2GZCFuC

  • Facebook : 2831033176925203

    Hengitysliitto

    Asbestianalyyseihin erikoistunut yritys hakee kauttamme henkilöitä tai heidän läheisiään, jotka ovat altistuneet asbestille tai sairastuneet siitä. Henkilöt esiintyvät valistusvideolla, joka kertoo asbestin vaaroista. Esiintyjille maksetaan korvaus. Lue lisää: https://bit.ly/2Z7ebpJ

  • Facebook : 2829467917081729

    Hengitysliitto

    Tarvisetko tukea sisäilmasairauden kanssa elämiseen? Soita sisäilmasta sairastuneiden vertaispuhelimeen 044 407 7010 tiistaisin klo 9−12 ja torstaisin klo 16−19. Vertaispuhelin tarjoaa tukea sisäilmasta sairastuneille ja siitä oireileville sekä heidän läheisilleen. Palvelu on maksutonta. Soittaminen 0207-alkuisiin numeroihin maksaa 8,35 senttiä/puhelu + 16,69 senttiä/minuutti.

    Hae mukaan vapaaehtoiseksi päivystäjäksi. Lue lisää: https://bit.ly/2GZCFuC