Kielet

Edelleen hirviö

5. helmikuu 2016 - 9:07 -- Verkkotoimitus
Hirviö

Yläasteen ainekirjoitustunnilla opettaja antoi otsikoksi ”Olen hirviö”. Luokkakaveri kirjoitti tarinan sarjamurhaajasta. (”Sitten vedin käyntiin Homelite-merkkisen moottorisahani ja…”) Minä olin maailmanparantaja jo silloin. Hirviötarinani kertoi omasta itsestäni ja kiittämättömyydestä. Siitä, kuinka nyrpistelen hernekeitolle, vaikka joku toinen kuolee nälkään. Siitä, että kehtaan valittaa aikaisia kouluaamuja, vaikka miljoonat lapset eivät koskaan aapista näekään.

Neljännesvuosisata myöhemmin valitan edelleen. Tällä viikolla olen nurissut ihan samoista aiheista kuin koululaisena: Töihin pitää herätä liian varhain ja lounaallakin oli taas koljaa. Oikea ajattelutapa olisi tietysti, että ihanaa, kun minulla on työpaikka ja ruokaa nälkääni. Kahdessakymmenessä viidessä vuodessa en ole oppinut mitään.

Miksi on niin turkasen vaikeaa olla tyytyväinen siihen, mitä on? Olla haikailematta muuta, syödä kiitollisena pakastepuristettu kalakimpaleensa. Miksi niin helposti keskittyy huonoihin puoliin? Ja vaikka ei oikeastaan keskittyisikään, marisee kuitenkin ihan tavan vuoksi. Onko tämä ihmisen perusluonne? Suomalaisen perusluonne? Minun perusluonteeni? Vai onko kyseessä vain typerä tapa, josta kannattaisi vieroittautua oman itsensä parhaaksi ja ympäristön yleisen viihtyvyyden nimissä?

Toisaalta tämänkin asian voisi ajatella positiivisen kautta: Koska yhä ajoittain huomaan hyväosaisen ruikutukseni naurettavuuden, en ole täysin pilaantunut sitten kirkasotsaisten teinivuosien. Jos en parantunutkaan.

Ehkä olennaista onkin se, että säilyttää kykynsä nähdä asiat oikeassa mittakaavassa. Se, että pystyy havahtumaan todellisuuteen edes silloin tällöin, vaikka sitten valtaosan ajasta muhisikin huonossa asenteessaan.

Tai jospa tarkoitus ei edes olekaan viisastua vaan tajuta typeryytensä yhä uudelleen. Syyllisyyden pistos sielussa ajaa varmasti toimimaan tehokkaammin kuin seesteinen kiitollisuus. Veikkaan, että maailmalle on minusta eniten hyötyä aina silloin, kun olen nähnyt peilistä torahampaat.

Julkaistu Hämeenkulma-lehdessä 14.1.2016

pieniele

Bloggaaja

Elina Ranta

Elina Ranta

Projektipäällikkö

Pieni ele

Pyöritän Pieni ele -keräystä kotimaan vammais- ja terveystyölle. Pomojani ovat Hengitysliitto ja 16 muuta alan järjestöä, työkavereitani 14 000 ahkeraa vapaaehtoista. 

Olen koulutukseltani biologi ja tiedottaja. Keräyspäällikkönä minussa pääsevät työhön myös maailmanparantaja, liikuttuja, organisaattori ja pilkunnylkijä. Sirkuttajasta puhumattakaan.

www.pieniele.fi

Lisää bloggauksia aiheesta

#pieniele

Elina Ranta Pieni ele
8.04.2016 #pieniele
Elina Ranta Pieni ele
29.08.2016 #pieniele
Elina Ranta Pieni ele
17.01.2017 #pieniele