Vertaisuus kukkii verkossa

2. lokakuu 2017 - 13:08 -- Verkkotoimitus

Hehkutin tammikuussa verkkovertaisryhmiä lupaavana vertaistuen muotona moneen lähtöön. Nyt ensimmäinen kurssillinen verkkovertaisohjaajia on peruskoulutuksensa loppusuoralla ja heidän ohjaamiaan verkkoryhmiä käynnissä seitsemän. Yksi ryhmä starttaa lähiaikoina. Mitkä ovat tunnelmat tässä vaiheessa? Vielä innostuneemmat kuin talvella!

Osallistujien palaute ryhmistä on ollut erinomaista. Monet ovat löytäneet vertaisen ensimmäistä kertaa verkossa. Osallistuminen on helppoa, kun kotoa ei tarvitse lähteä minnekään. Ryhmien käyttämä neuvotteluohjelma on yksinkertainen ja asennusosaamista ei tarvita. Keskustelukumppanien kasvot ja nimet näkyvät tietokoneelta, joten tutustuminen onnistuu sutjakasti. Ryhmäytyminen tapahtuu nopeasti ja ryhmäläiset pääsevät kiinni olennaisiin asioihin jahkailematta.

Olen aika lailla yllättynyt ensimmäisistä havainnoista. Tapaaminen verkossa tuntuu mahdollistavan samalla kertaa sekä yksityisyyden että vaivattoman yhdessäolon. Ehkä visuaalisten ärsykkeiden vähäisyys auttaa keskittymään kuunteluun ja puhumiseen. Osallistujan on myös helppo säädellä osallistumistaan – kameran voi sulkea tai jopa poistua virtuaalisesta kokoustilasta yhdellä klikkauksella.

Verkkovertaisuus ei korvaa tapaamista kasvokkain vertaisten kanssa, mutta kyllä se hyvän lisän ja monelle peräti ainoan vertaisuuden vaihtoehdon tarjoaa. Ohjaajuudesta kiinnostuneille verkkotoiminta mahdollistaa kiinnostavan vapaaehtoistyön asuinpaikkaan katsomatta. Ja ohjaajakaverikin voi olla toiselta puolen Suomea.

verkkovertaisuus

Bloggaaja

Päivi Suuniittu

Päivi Suuniittu

Aluesuunnittelija

Hengitysliitto

Olen Pohjois-Suomen aluesuunnittelija Oulusta. Junantuomia, viihtynyt Toripolliisin ja rössypotun kaupungissa melkein neljä vuotta. 

Elämässä parhaita asioita ovat innostuminen, hämmästyminen ja niistä onnekkaassa tapauksessa seuraava oppiminen. Arkista evästä pähkäilylle löytyy radion puheohjelmista, mikrohistoriasta ja venäläisistä äänikirjoista.