Kielet

Allerginen nuha

Allergisella nuhalla tarkoitetaan nenän limakalvon sairautta, jonka oireet johtuvat limakalvon allergisesta tulehdusreaktiosta. Allergia oireilee silmissä, nenässä, keuhkoissa, ihossa ja suolistossa.

Kohtalainen ja vaikea allerginen nuha lisää riskiä sairastua astmaan nelinkertaiseksi. Astma ja allerginen nuha esiintyvät usein yhdessä ja niiden syntymekanismi on samankaltainen: nenään tuleva allergeeni aiheuttaa tulehduksen.  Astmataipumuksen omaavilla henkilöillä tulehdus leviää immuunipuolustusjärjestelmän kautta keuhkoihin. Kyseessä ei ole bakteeri- eikä virustulehdus. Jos allergista nuhaa hoidetaan hyvin, riski sairastua astmaan pienenee huomattavasti.

Ota yhteys lääkäriin, mikäli sinulla on allergisen nuhan lisäksi alahengitysteiden oireita kuten pitkittynyttä yskää, hengenahdistusta tai toistuvia keuhkoputkentulehduksia. 

Allergiat ja allerginen nuha ovat yleisiä sairauksia Suomessa, koska elinympäristömme on siistimpi ja hygieenisempi kuin aiemmin. Elimistön immuunipuolustusjärjestelmällä ei enää ole yhtä paljon haasteita kuin ennen: ravinto on puhdasta ja pitkälle käsiteltyä ja mikrobeille altistuminen vähäisempää. Osalla ihmisistä elimistö ylireagoi tilanteeseen ja käynnistää puolustusreaktion kohdatessaan vaarattomia ympäristöstä tulevia altisteita kuten esimerkiksi eläin- ja siitepölyä.

Joka neljäs suomalainen sairastaa allergista nuhaa. Se on lapsuusiän tavallisimpia sairauksia, mutta pienillä lapsilla se voidaan sekoittaa virusten aiheuttamaan ylähengitysteiden infektioon. Allergisen nuhan esiintyvyys kasvaa iän myötä. Allerginen nuha on usein alihoidettu ja sitä sairastetaan turhaan.

Lue allergisesta nuhasta Avainapteekkien sivuilla

Hengitysliitto sosiaalisessa mediassa

  • Facebook : 2755692697792585

    Hengitysliitto

    "Samalla kun olen jakanut tarinaani muille, olen käsitellyt omaa sairauttani", Hengitysliiton vertaistoiminnassa mukana oleva Ari kertoo uudessa podcastissa.

    Vertaiset ovat oman sairauskokemuksensa asiantuntijoita. "En ole terveydenhuollon ammattilainen, mutta minä voin jakaa arjen vinkkejä muille. Ei ole varmaa, toimivatko minun vinkkini, mutta niistä saattaa aueta uusia näkökulmia", Ari sanoo.

    Helena kertoo: "Hengitysliiton vertaistoiminnan avulla sain tietää, että jossakin on joku toinen ihminen, jolla on samanlainen elämäntilanne."

    Kuuntele YouTubesta Arin ja Helenan keskustelu: https://bit.ly/2RSU1xJ. Voit kuunnella podcastin eli äänitiedoston millä tahansa laitteella, jossa on internetyhteys.

    Kuuntele samalla aikaisemmat 3 podcastia, jotka kertovat vertaiskokemuksesta naisen näkökulmasta. Keskustelijat ovat Hengitysliiton kouluttamia kokemustoimijoita. Lue lisää vertaistoiminnasta:
    https://bit.ly/2ROXsoQ

  • Facebook : 2746429188718936

    Hengitysliitto

    "Minä olen sitkiä ihiminen."Pitkäaikaissairaus on opettanut paitsi sitkeyttä, myös armollisuutta itseä kohtaan, Elisa kertoo Hengitysliiton podcastissa.

    Hengitysliiton 3-osainen kuuntelusarja kertoo naisen elämästä sairauden kanssa:
    Miten kehon muutokset vaikuttavat naiseuteen? Muuttaako sairaus vahvemmaksi? Mikä auttaa vaikeina hetkinä, kun happi meinaa loppua?

    Hengitysliiton Minä, nainen -kuuntelusarjassa eli podcastissa kolmikymppiset Elisa ja Pirkko keskustelevat 64-vuotiaan Eevan kanssa naisen elämästä pitkäaikaissairauden kanssa. Keskustelijat ovat Hengitysliiton kouluttamia kokemustoimijoita.

    Kuuntele kaikki 3 podcastia Hengitysliiton YouTube-kanavalla: https://bit.ly/2Lv1KAR
    Podcastit ovat äänitiedostoja, joita voi kuunnella millä tahansa älylaitteella.