Kielet

Verkkovertaisohjaajien koulutus käynnistyy

Hengitysliiton neljäs verkkovertaisohjaajien peruskoulutus käynnistyy 20.1.2020. Tällä kertaa koulutus toteutetaan kokonaan verkossa. Se tekee osallistumisesta helppoa, sillä mukaan pääsee vaikka oman keittiön pöydän äärestä.

Miehen kädet läppärin näppiksellä
Viima ja pakkanen eivät estä osallistumista vertaisryhmään verkossa.

Koulutus sisältää seitsemän puolentoista tunnin mittaista verkkotapaamista keväällä, välitehtäviä ja oman ryhmän ohjausta. Syksyllä koulutustapaamisia järjestetään kaksi. Koulutus antaa käytännölliset perustaidot voimavarakeskeisen ryhmän ohjaamiseen.

Tarvitset osallistumista varten läppärin, nettiyhteyden ja kuulokemikrofonin. Idea omasta ryhmästä on tarpeen myös, sillä sitä ohjaamalla harjoitat taitojasi. Ryhmää yhdistävän tekijän ei tarvitse olla diagnoosi. Elämäntilanne (esimerkiksi eläkkeelle jääminen, vanhemmuus) tai harrastus (esimerkiksi lukupiiri, käsityöt) ovat mainioita lähtökohtia kiinnostavalle ryhmälle.

Kysy lisää ja ilmoittaudu mukaan 7.1. mennessä osoitteella paivi.suuniittu(a)hengitysliitto.fi. Liitä mukaan idea tulevasta ryhmästäsi. 

Hengitysliitto sosiaalisessa mediassa