Irtaimiston puhdistaminen

Kaikkea irtaimistoa ei tarvitse hävittää, sillä osa tavaroista on puhdistettavissa.

Kun muutat pois homeasunnosta, puhdista kalusteet ja tavarat huolella, koska homeitiöt voivat kulkeutu irtaimiston mukana ja aiheuttaa oireita.   

Voit puhdistaa tavarat ja kalusteet, jos niissä ei ole näkyvää hometta eikä voimakasta homeenhajua. Jos huolellisen puhdistuksen jälkeenkin irtaimisto haisee homeelle tai aiheuttaa oireita, luovu niistä.

Kun esimerkiksi muutat uuteen asuntoon, tuo puhdistettuja tavaroita vähitellen ja tarkkaile, saatko niistä oireita. Tällöin pystyt helpommin yhdistämään oireilun tiettyihin tavaroihin. Oireista kannattaa pitää kirjaa, jotta on helpompi seurata, mitkä asiat helpottavat tai pahentavat niitä. Mikäli puhdistetut tavarat aiheuttavat oireilua tai haisevat poikkeavalle myös uudessa kodissa, tulee ne hävittää. On huomioitava, että oireet voivat johtua myös uuden asunnon sisäilmaongelmista. 

Alkuperäiset asiakirjat ja henkilökohtaisesti tärkeät tavarat (esim. valokuvat, kirjat, taulut) voi varastoida säilytyslaatikoissa sellaisessa tilassa, jossa ei jatkuvasti oleskella (esim. tuuletettu varasto). Laminoinnin avulla voidaan pelastaa tärkeitä papereita tai esimerkiksi lasten tekemiä kortteja, joita halutaan säilyttää muistoina. Tärkeitä kuvia ja asiakirjoja voi myös skannata tai kopioida.   

Hengitysliitolla ei ole tiedossa virallisissa puhdistusohjeissa esiteltyjen perinteisten menetelmien rinnalle tulleita uusia, turvallisia ja tehokkaita menetelmiä. Säilytettävät tavarat kannattaa puhdistaa imuroimalla, pesemällä tai pyyhkimällä hometalkoot.fi -sivujen ohjeen mukaan, tavaran materiaali ja käyttöohje huomioon ottaen.

Saunottamisesta puhutaan paljon, mutta sitä ei mainita virallisissa puhdistusohjeissa. Saunottamisen ajatus perustuu siihen, että kuuma yleensä tuhoaa mikrobeja. Se ei kuitenkaan välttämättä puhdista homevaurioisia tavaroita. Paloturvallisuussyistä saunassa ei tulisi säilyttää tai kuivata tavaroita. On myös huomioitava, että monet tavarat eivät kestä kuumuutta ja lämpö saattaa lisätä niiden materiaalipäästöjä, eli haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC) päästöjä. VOC-yhdisteet voivat aiheuttaa terveyshaittaa. 

Lue lisää:
Hengitysliiton uutinen: Tavara voi sairastuttaa ihmisen

Ohje irtaimiston puhdistukseen ja hävittämiseen

Työterveyslaitoksen ohje siivoukseen ja irtaimiston puhdistamiseen

Irtaimiston hävittäminen

www.hometalkoot.fi.   

Hengitysliitto sosiaalisessa mediassa