Kielet

Pohjoisen yhdistykset kysyvät jäseniltään kokemuksia ja toiveita

Hengitysyhdistysten hallitukset valmistelevat syksyisin seuraavan vuoden suunnitelmia. Hyvänä pohjana on tieto aiemmin toteutettujen toimintojen vetovoimasta.

Jooga kiinnosti jäsenistöä, shakkikerho ei vetänyt. Siispä jatketaan joogaa, luovutaan shakista ja kokeillaan jotakin muuta. Mutta mitä tarjota niille jäsenille, joita ei yhdistyksen aktiviteeteissa ole näkynyt? Mikä on estänyt mukaantulon ja mikä mahtaisi saada poisjääneet osallistumaan yhteisiin rientoihin?

Jotta pähkäilystä päästäisiin tietopohjaisiin pohdintoihin, pohjoisen alueen hengitysyhdistykset tekevät loppusyksystä yhteisen jäsenkyselyn. Lyhyt verkossa täytettävä kysely lähetetään marraskuun alussa kaikkien yhdistysten kaikille niille jäsenille, joiden jäsentiedoista löytyy sähköpostiosoite. Kaksi yhdistystä täydentää sähköistä kyselyä lähettämällä lisäksi sähköpostittomille jäsenilleen kyselyn paperilla täytettävänä versiona. Paperikyselyn tulokset liitetään sähköisen kyselyn vastauksiin ja tuloksista tehdään oma yhteenveto jokaiselle yhdistykselle. Koko alueen yhteinen yhteenveto tehdään myös. Tuloksia pohditaan hallitusten porukalla ja käytetään tulevien tekemisten suunnittelussa paikallisesti ja alueellisesti.

Kysely on ensimmäinen laatuaan ja sitä jalostetaan tämän syksyn kokemusten pohjalta. Jäsenistön vastausinnon kirittämiseksi joulukuun alussa arvotaan joukko mainioita palkintoja niiden kesken, jotka haluavat arvontaan osallistua.

Vastaa siis ja vaikuta, kun kysely kilahtaa postilaatikkoosi!

Päivi Suuniittu

Hengitysliitto sosiaalisessa mediassa

  • Facebook : 2672407962787726

    Hengitysliitto

    Helsingin Sanomissa julkaistiin 26.5. kärkevästi otsikoitu laaja artikkeli sisäilmaongelmien ristiriitaisesta todellisuudesta. Artikkelissa tuotiin esille, ettei vieläkään ole olemassa tutkittua tietoa, mitkä mekanismit kosteusvaurioissa sairastuttavat osan ihmisistä. Se kuitenkin tiedetään, että osa ihmisistä oireilee ja sairastaa sisäilmasta.

    Hengitysliiton mielestä lisää tutkittua tietoa tarvitaan, jotta saadaan hoidettua sekä ihmiset että rakennukset. Sisäilmaongelmia tuottavat kosteus- ja homevaurioiden lisäksi monet muut sisäilman epäpuhtaudet. Jokaisella oireilevalla ja sairastavalla ihmisellä on oikeus tulla kunnioittavasti kohdatuksi ja saada apua tilanteeseensa. Artikkelia lainaten: "Tärkeintä olisi saada palautetta potilaan toimintakyky, edes osittain. Se ei onnistu, jos lääkäri vähättelee potilaan oireita tai ei usko tämän kertomaa."

    Hengitysliiton mielestä astmaan on suhtauduttava vakavasti. Kyseessä on keuhkoputkien limakalvojen pitkäaikainen tulehdussairaus, jonka oireita ovat pitkittynyt yskä, limannousu ja hengenahdistus. Astma on keuhkosairaus, joka on hyvin hoidettavissa lääkityksellä. Hoidon tavoitteena on oireeton arki, joka tarkoittaa sitä, että altistuminen ulkoisille ärsykkeille on katkaistava. Tiloista, jotka provosoivat oireet, on päästävä pois. Ihmisen elämänlaadulle astmaan sairastumisella on väliä.

    Helsingin Sanomien artikkeliin voi tutustua täällä: https://bit.ly/2XaEaMy. Artikkeli avautuu vain HS:n tilaajille.

  • Facebook : 2670313212997201

    Hengitysliitto

    Stumppi-neuvontapuhelin (puh. 0800 148 484) tarjoaa maksutonta tukea ja neuvontaa tupakoinnin lopettamisessa. Stumppiin ja Hengitysliittoon voi tutustua tänään Maailma kylässä | World Village Festival -festivaaleilla. Tulkaa tapaamaan meitä klo 11 alkaen Mahdollisuuksien torille. www.stumppi.fi