Kielet

Pohjoisen yhdistysväki tuulettuu Katinkullassa

Tuuletusviikonloppu kutsuu jälleen hengitysyhdistysten luottamushenkilöt, vertaisaktiivit ja muun jäsenistön oppimaan uutta, virkistymään ja innostumaan hyvässä seurassa.

Tällä kertaa tuuletamme päätä ja keuhkoja Katinkullassa Sotkamossa. Viikonloppuun 28.-30.9. mahtuu liittovaaliasiaa ja muuta tärkeää ajankohtaista Hengitysliiton ja alueen suunnitelmista. Maakuntavaaleista ja muusta vaikuttamisesta keskustelemme myös. 

Ohjelmassa on omat työpajansa puheenjohtajille, sihteereille, vertaisohjaajille ja verkko-osallistumisesta kiinnostuneille. Ihan kaikille on luvassa myös näyttelijä Heikki Törmin elämyksellinen luento mielen hyvinvoinnista ja sen vahvistamisesta. Kajaanin kaupunginteatterissa työskentelevän Heikin lisäksi tapaamme myös muuta kulttuuriväkeä. Elämänihmettelijä Leinikki Rönsy vierailee luonamme perjantai-iltana. Lauantain ja sunnuntain aloitamme Veikko Huovisen sinisillä ajatuksilla, jotka meille tulkitsee Ira Määränen. 

Tervetuloa mukaan tapaamaan yhdistystuttuja ja tutustumaan uusiin! Ilmoittautumisaikaa on 14.9. asti. Aluetyöryhmän jäsenet sommittelevat yhteiskyytejä laajan alueemme eri kulmilta. Ohjelma hintatietoineen ja ilmoittautumislinkki löytyvät täältä

Hengitysliitto sosiaalisessa mediassa

  • Facebook : 2829467917081729

    Hengitysliitto

    Tarvisetko tukea sisäilmasairauden kanssa elämiseen? Soita sisäilmasta sairastuneiden vertaispuhelimeen 044 407 7010 tiistaisin klo 9−12 ja torstaisin klo 16−19. Vertaispuhelin tarjoaa tukea sisäilmasta sairastuneille ja siitä oireileville sekä heidän läheisilleen. Palvelu on maksutonta. Soittaminen 0207-alkuisiin numeroihin maksaa 8,35 senttiä/puhelu + 16,69 senttiä/minuutti.

    Hae mukaan vapaaehtoiseksi päivystäjäksi. Lue lisää: https://bit.ly/2GZCFuC

  • Facebook : 2827477433947444

    Hengitysliitto

    Jos lapsesi oireilee sisäilmasta ja kaipaat tukea sekä kuuntelevaa korvaa, soita Vanhempainlinjalle! Puhelimessa sisäilmasta oireilevien lasten vanhemmat voivat purkaa ajatuksiaan luottamuksellisesti. Vanhempainlinja palvelee keskiviikkoisin kello 16–19 numerossa 044 407 7010. Palvelu on maksutonta.

    Hae mukaan vapaaehtoiseksi päivystäjäksi. Lue lisää: https://bit.ly/2GZCFuC

  • Facebook : 2827453560616498

    Hengitysliitto

    Kevään Lempeä liike -liikuntatunnit ovat kaikkien jäsenmobiilipalvelu Mopsia käyttävien jäsenten ulottuvilla. Jos sinulla ei vielä ole Mopsia, voit ladata sen hengitysyhdistyksen jäsenenä Google Playsta tai AppStoresta. Löydät Mopsin sovelluskaupoista hakusanalla “hengitysliitto”.

    Muun muassa joogaa ja pilatesta yhdistävät ohjatut liikuntatunnit on suunnattu erityisesti sisäilmasta oireileville ja sairastaville, mutta niitä voi hyödyntää kuka tahansa.

    Lue lisää: https://bit.ly/2Rly0qR

  • Facebook : 2826946750667179

    Hengitysliitto

    Epäiletkö, että kotonasi on sisäilmaongelma? Tökkiikö kotisi ilmanvaihto? Onko sinulla mielessäsi joku muu sisäilmaan liittyvä kysymys? Soita Hengitysliiton sisäilma- ja korjausneuvontapuhelimeen. Sisäilma-asiantuntijamme neuvovat sinua ma–to klo 9–15 numerossa 020 757 5181. Palvelu on maksutonta. Soittaminen 0207-alkuisiin numeroihin maksaa 8,35 senttiä/puhelu + 16,69 senttiä/minuutti.