Julkaistu: 24.1.2020
Uutiset

Educassa pohdittiin sisäilmaongelmien ratkaisua: täytyy rakentaa luottamusta

Ratkaistaan yhdessä! -hanke järjesti Helsingin Educa-tapahtumassa paneelikeskustelun. Keskustelijat pohtivat, miten luottamusta rakennetaan kouluyhteisössä, kun sisäilma aiheuttaa oireita.

säilmasta sairastava lapsi kertoi Ratkaistaan yhdessä -hankkeen työntekijälle: ”Luulin, ettei kukaan muista, että olen olemassa, kunnes eräs opettaja kysyi, mitä minulle kuuluu”, paneelikeskustelun juontaja, toimittaja Jussi-Pekka Rantanen siteerasi koululaista.

Ihmisen perusasioita on kuulluksi tulemisen kokemus, akatemiatutkija Eerika Finell sanoi Rantasen juontamassa keskustelussa opettajayleisölle. Hän on tutkinut suomalaisten kokemuksia sisäilmasta.

Lisäksi on tärkeää, että asianosaisille kerrotaan avoimesti kaikki olemassa oleva tieto, Finell kertoi.

Vanhempainliiton Ulla Siimes korosti aikuisten vastuuta tilanteen hoitamisessa, kun lapsi oireilee sisäilmasta.

Asian ratkaiseminen ei ole lapsen taakka, Siimes sanoi.

Työyhteisökouluttaja Ulla Sirviö-Hyttinen puolestaan muistutti, miten tärkeitä sosiaaliset suhteet ovat lapselle.

On huolehdittava, että oppilas pysyy sosiaalisen ryhmänsä mukana, Sirviö-Hyttinen sanoi.

Hengitysliiton, Homepakolaisten ja Vanhempainliiton Ratkaistaan yhdessä! kokoaa hyviä käytäntöjä lasten ja perheiden tukeen koulujen sisäilmaongelmatilanteissa.
Hankkeen välijulkaisu Yhteistyöllä eteenpäin! julkaistiin tänään kasvatus- ja opetusalan Educa-tapahtumassa.