Ensimmäiset sisäilmasta sairastuneet kokemusasiantuntijat valmistuivat

3.04.2014
Maailmalta
Ensimmäiset Hengitysliiton kouluttamat sisäilmasta sairastuneet kokemusasiantuntijat ovat valmistuneet. Kokemusasiantuntijoita voi pyytää puhumaan erilaisiin tilaisuuksiin sisäilmasta sairastumisesta. Lisäksi he voivat toimia muun muassa sisäilmasta sairastuneiden ja oireilevien tukihenkilöinä sekä vetää vertaisryhmiä.

Viime syksynä alkaneessa koulutuksessa oli mukana kymmenen sisäilmasta sairastunutta eri puolilta Suomea.

– Valmistuneet kokemusasiantuntijat haluavat auttaa muita sairastuneita ja oireilevia. He ovat kokeneet sairastumisen ja osaavat antaa muille neuvoja, jotka auttavat selviytymisessä, kertoo Hengitysliiton suunnittelija Pirkko Sassi.

Kokemusasiantuntijakoulutuksessa sairastuneiden omat, rankatkin kokemukset työstetään asiantuntijuudeksi. Samalla omiin kokemuksiin opetellaan ottamaan etäisyyttä.
Koulutukseen sisältyi luentoja, työpajoja, työnohjausta sekä itsenäistä työskentelyä etätehtävien avulla. Koulutus antaa kokemusasiantuntijoille valmiudet toimia paitsi vertaisryhmien vetäjinä ja tukihenkilöinä, myös viedä tietoa sisäilmasta sairastuneista esimerkiksi terveydenhuoltoon ja alan oppilaitoksiin.

– He voivat viedä tietoa myös kuntiin siitä, mitä sisäilmasta sairastuminen kotona tai työpaikalla aiheuttaa. Kokemusasiantuntijat voivat olla mukana esimerkiksi kuntien sisäilmaryhmissä, Sassi kertoo.

Kokemusasiantuntijakoulutuksen järjesti Hengitysliiton hallinnoima Homeesta sairastuneiden vertais- ja tukiverkostohanke. Hanke on Raha-automaattiyhdistyksen tukema. Hankkeen päätavoitteena on tukea ja edistää sisäilman ongelmista terveyshaittaa kokeneiden hyvinvointia sekä ehkäistä sosiaalista syrjäytymistä.

Kokemusasiantuntijoita koulutetaan lisää ensi syksynä alkavassa koulutuksessa. Koulutukseen valitaan 8-12 osallistujaa hakemusten perusteella. Hakijoiden on oltava itse altistunut tai sairastunut sisäilmasta. Lisätietoja koulutuksesta saa suunnittelija Pirkko Sassilta, p. 040 630 7601, pirkko.sassi(a)hengitysliitto.fi.