Haista home -videokilpailun voitto Tornioon

4.05.2015
Maailmalta
Kolmas valtakunnallinen Kaikki kuvaa -elokuvakilpailu 8 - 15-vuotiaille on päättynyt. Torniolaisen Putaan koulun ilmaisutaidon ryhmä voitti Haista home -sarjan ensimmäisen palkinnon.

Kilpailu huipentui lauantaina 2.5.2015 Yle TV2:lla esitettävään juhlavaan Kaikki kuvaa -gaalaan, jonka juonsivat juonsivat Patse ja Emppu. Samaisessa gaalassa valittiin myös Haista home -sarjan voittaja.

Näin Haista home -sarjan tuomariryhmä perusteli valintaansa:

- Ajankohtaiseen homeongelmaan oli paneuduttu virkistävästi räpin keinoin. Musiikkikappaleessa nuoret toivat hienosti esille sen, miten koululaiset kokevat sisäilmasta aiheutuvat ongelmat.

Haista home -sarjaan osallistui 33 ehdokasta. Voittajan video on nähtävissä Yle Areenassa:

Putaan koulun ilmaisutaito: Haista home