Kielet

Helpotusta helteeseen – näin suojaudut paahteelta

20.06.2019
Meiltä
juhannus maisema
Etelä- ja Itä-Suomeen on luvassa juhannushelteitä. Ennakkoon varautumalla olo pysyy mukavana myös kuumalla säällä.

Helpota oloa

Alkoholi ja kofeiinipitoiset juomat kuten kahvi ovat diureetteja eli ne lisäävät virtsan eritystä ja siten kuivattavat elimistöä. Nesteyttäminen onnistuu parhaiten vedellä.

Keskipäivän kuumimpaan aikaan kannattaa pysytellä pois paahteesta. Pukeutumisessa kannattaa suosia väljiä, vaaleita vaatteita. Luonnonmateriaaleista puuvilla ja pellava hengittävät parhaiten. Hatun ja aurinkolasien käyttäminen on suositeltavaa.

Pidä huolta läheisistäsi. Helle voi aiheuttaa oireita etenkin lapsille, iäkkäille ja pitkäaikaissairaille. Älä jätä ihmisiä tai lemmikkieläimiä yksin autoon odottamaan.

Tuuleta öisin

Hellekautena sisällä on usein viileämpää kuin ulkona. Tuuleta öisin. Läpiveto tuo raikasta ilmavirtaa asuntoon. Ikkunoiden lisäksi myös verhot kannattaa pitää suljettuina päivisin. 

Tunnista varoitusmerkit

Hengityssairaan on hyvä tunnistaa oireet, jotka toimivat varoitusmerkkeinä. Hengitysvaikeuksien paheneminen, heikotus ja pahoinvointi kertovat lämpökuormituksesta. Mikäli oireet eivät helpota omin keinoin viilentämällä ja vedenjuonnilla, ota yhteys terveydenhuoltoon.

Hengitysliiton helleoppaassa on lisää vinkkejä helteeltä suojautumiseen.

Hengitysliitto toivottaa hyvää juhannusta!