Kauanko sinä jaksaisit odottaa?

9.10.2017
Osaatko kuvitella, miltä elinsiirron odottaminen tuntuu? Suomessa yli 500 ihmisen ei tarvitse kuvitella, sillä he tietävät. Tänään 9.10. alkavan Elinsiirtoviikon Odota-kampanjassa kuullaan heidän kokemuksiaan.

Suomessa siirrettävistä elimistä on jatkuva pula. Tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä elinsiirtoja oli tehty 268. Viime vuonna siirtoja tehtiin 399. Joillekin odottaminen kestää liian kauan, eivätkä he selviä siihen saakka, että sopiva elin löytyy. Yksi elinluovuttaja voi parhaimmillaan auttaa jopa kuutta ihmistä.

Lain mukaan jokainen on elinluovuttaja, jos ei ole sitä eläessään kieltänyt. Elinluovutuskortti on kuitenkin edelleen paras tapa ilmaista elinluovutustahto. Kortti nopeuttaa ja helpottaa prosessia, jolloin elimet saadaan nopeasti niitä tarvitseville.

Euroopan elinsiirtopäivä 14.10.

Euroopan elinsiirtopäivää vietetään Suomessa lauantaina 14.10. Elinsiirtoviikko käynnistyy kuitenkin jo maanantaina 9.10., kun Odota-kampanja käynnistyi osoitteessa www.odota.fi  ja somessa. Katso, miltä elinsiirron odottaminen tuntuu ja tilaa elinluovutuskortti.

______________________

Hengitysliitto on mukana elinluovutusten edistämiseen tähtäävässä tiedotustoiminnassa yhdessä Munuais- ja maksaliiton, Näkövammaisten Keskusliiton, Suomen Diabetesliiton, Suomen Sydänliiton ja Sydän- ja keuhkosiirrokkaat – SYKE ry:n kanssa. Toiminnasta vastaa Munuais- ja maksaliitto.