Kielet

Mielipide: Puuta voi polttaa puhtaammin

18.02.2019
Meiltä
Päältä sytytys
Puunpoltto on tunnelmallista ja kuuluu suomalaiseen kulttuuriin; kukapa ei mielellään rentoutuisi puulämmitteisen saunan lauteilla tai takassa räiskyvän tulen äärellä. Samalla puun pienpoltto tuottaa haittoja, sillä se on merkittävä pienhiukkasten tuottaja Suomessa.

Pienhiukkaset kulkeutuvat keuhkoihin, edelleen verenkiertoon ja kehon muihin osiin. Terveysvaikutukset tuntuvat oireiluna ja vaikuttavat hengitys- ja sydänsairauksien kehittymiseen. Pienillä lapsilla hengitystieoireet ja –infektiot lisääntyvät. Pienhiukkaset aiheuttavat Suomessa 1600 ennenaikaista kuolemaa vuodessa. 

Moni on vaihtanut öljylämmityksen puulämmitykseen ja ajatellut valinnallaan taistelevansa ilmastonmuutosta vastaan. Asiat eivät kuitenkaan ole niin yksiselitteisiä. Pienpoltto tuottaa mustaa hiiltä, joka imee auringon säteilyä ja siten lämmittää ilmakehää. 

Miten siis yhdistää puun polton tunnelmat, ympäristövaikutukset ja terveyshaitat? Jokainen voi tehdä osansa. Rentoutuneempi mieli ja parempi hengitysilma kaikille saadaan, kun poltetaan puu puhtaammin. Lisäksi voi miettiä, riittäisikö saunominen perinteiseen suomalaiseen tapaan kerran viikossa ja pyhinä? Ja lämmitetäänkö tulisijoja tunnelman vai talon lämmittämisen vuoksi?  

Ohjeet terveellisempään puun polttamiseen löydät verkosta www.hengitysliitto.fi. Polta vain kuivaa, puhdasta puuta. Lajittele muu palava materiaali kierrätysohjeiden mukaan. Sytytä puut päältä. Huolehdi tulisijan korvausilman saannista ja hormien nuohouksesta. Kun uusit tai rakennat, valitse varaava, vähäpäästöinen tulisija.  

Ekosuunnitteludirektiivin myötä lämmityslaitteille asetetut ympäristövaatimukset tiukentuvat. EU-sääntelyssä ei ole huomioitu suomalaista erikoisuutta, saunakiukaita. Suomalaiseen lainsäädäntöön tulee ottaa mukaan myös saunakiukaiden vähäpäästöisyysvaatimukset. Ilmastonmuutokseen ja terveyshaittoihin on vaikutettava sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla.

Katri Nokela 
Sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija 
  
Mervi Puolanne 
Järjestöjohtaja 
  
Hengitysliitto

Julkaistu Helsingin Sanomien Mielipidesivulla 24.12.2018