Kielet

Miten tukea sisäilmasta oireilevan lapsen koulunkäyntiä ja hyvinvointia? – Vastaa kyselyyn!

7.03.2019
Meiltä
Ratkaisun avain
Koulujen sisäilmaongelmien käsittely on ajankohtaista monissa kunnissa eri puolilla Suomea. Ratkaistaan yhdessä! -hanke kerää kyselyllä tietoa ratkaisuista, joista on ollut lapsille ja perheille konkreettista apua. 

Ratkaistaan yhdessä! -hankkeen tavoitteena on koota yhteen keinoja, joilla tuetaan sisäilmasta oireilevan lapsen koulunkäyntiä, kaverisuhteita ja hyvinvointia. Yhteishankkeessa ovat mukana Hengitysliitto, Homepakolaiset ja Suomen Vanhempainliitto. Hanke on suunniteltu yhdessä koulujen sisäilmasta oireilevien lasten vanhempien kanssa.

Hankejärjestöillä on jo ennestään paljon tietoa sisäilmasta oireilevien lasten ja heidän perheidensä tilanteista. Nyt aloitettu työskentely kumppanikunnissa on tuottanut sen päälle uutta tietoa ja oivalluksia. Uskomme kuitenkin, että on olemassa vielä sellaisia hyviä käytäntöjä toimia, joita emme ole osanneet ajatella. Sen vuoksi keräämme nyt valtakunnallisella kyselyllä tietoa onnistumisista.

Toivomme saavamme paljon konkreettisia esimerkkejä siitä, mitkä asiat ovat auttaneet sisäilmasta oireilevan lapsen koulunkäynnin ja hyvinvoinnin tukemisessa. Kysely on avoinna 29.3.2019 asti. Kysely on suunniteltu sisäilmasta oireilevien lasten vanhemmille, mutta siihen voivat vastata myös koulujen ja kuntien työntekijät tai muut asian kanssa työskentelevät. Pienistä puroista syntyy iso virta, joten kerrothan meille pienistäkin onnistumisista.

Klikkaa tästä kyselyyn 

Ratkaistaan yhdessä! -hanketta (2018–2020) toteuttavat yhteistyössä Hengitysliitto ry, Suomen Vanhempainliitto ry ja Homepakolaiset ry. Veikkauksen tuella toteutettava hanke käynnistyi keväällä 2018. Lue lisää Ratkaistaan yhdessä! -hankkeesta täällä.