Julkaistu: 6.4.2020
Uutiset

Montako askelta otat päivässä? Tasainen aktiivisuus pitää terveenä

Yhdysvalloissa julkaistun tutkimuksen mukaan päivässä pitäisi olla noin 8 000 askelen verran liikkumista.

Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan askelten määrä on tärkeä tekijä, jolla terveyshyötyjä mitataan. Jos keski-ikäiset ottivat noin 8 000 askelta päivässä, heidän riskinsä kuolla seuraavan 10 vuoden aikana oli matalampi kuin 4 000 askelta ottaneiden.

Mitä enemmän tutkittava ottivat askelia päivän aikana, sitä harvempi heistä menehtyi seuraavan 10 vuoden aikana. Johtopäätös pysyi samana koehenkilöiden iästä, sukupuolesta tai etnisestä taustasta riippumatta.

Tutkittavat kantoivat mukanaan aktiivisuusmittaria, joka mittasi askelten määrää. Myös liikunnan intensiivisyyttä eli rasittavuutta seurattiin. Intensiivinen kuntoliikunta oli hyödyllistä, mutta tärkeämpää oli päivässä otettujen askelten määrä, tutkijat päättelivät.

Liikunnasta saa siis parhaat terveyshyödyt, kun liikkuu tasaisesti joka päivä. 

2000-luvulla tehtyyn seurantatutkimukseen osallistui 4 800 ihmistä, ja kaikki tutkittavat olivat yli 40-vuotiaita.

Suomalainen liikkumissuositus korostaa arkiaktiivisuutta

Suomalaisten suositusten mukaan varsinaisen kuntoliikunnan lisäksi on päivän mittaan liikuttava mahdollisimman paljon. Istumista on muistettava tauottaa jaloittelemalla. Kaikenlainen aktiivisuus on tärkeää: kotityöt, puutarhanhoito ja ulkoilu ovat suositeltavaa hyötyliikuntaa. Ulkoillessa on tärkeää pitää muihin ihmisiin riittävä välimatka.

Koronatilanteen vuoksi kotiharjoittelu on hyvä vaihtoehto: katso videot Hengitysliiton Youtube-kanavalla.

Lähde: Jama, Duodecim

Lue lisää: 

Duodecim
Iltasanomat
The Washington Post