Kielet

Pieni ele -keräys on nyt oma itsenäinen yhdistyksensä

1.10.2019
Maailmalta
Keräystoiminta kunnissa ja yhdistyksissä jatkuu kuten ennenkin, kun Pienen eleen toiminta muuttuu 1.1.2020 alkaen rekisteröidyksi yhdistykseksi.

Yhdistyksenä toimiminen antaa mahdollisuuksia kehittyä entistäkin paremmaksi hyväntekeväisyystoimijana ja vahvistaa keräyksen juridista asemaa. 
Yhdistyksen perustamisesta päättivät keräyksessä mukana olevien 17 vammais- ja terveysjärjestön johtajat. Lähes kaikki järjestöistä (15) liittyivät uuteen yhdistykseen. Vaalien aikana järjestettävän keräyksen ytimessä säilyvät tulevaisuudessakin paikallisyhdistysten vapaaehtoiset lipaskerääjät ympäri Suomen.

–112-vuotiaan Pienen eleen tavoite on tukea vammaisten ja pitkäaikaissairaiden elämää lahjoitusvarojen avulla. Keräyksen näkökulmasta yhdistyksenä toimiminen vahvistaa työtä, jota teemme. Haluamme panostaa toiminnan kehittämiseen, jotta se on olemassa ja auttamassa vielä pitkään, kertoo Pienen eleen projektipäällikkö Erika Mäntylä.

Tähän mennessä kerätyt lahjoitusvarat jaetaan nykyisille mukana oleville järjestöille ja niiden yhdistyksille. Viimeisiä tilityksiä tehdään vielä syksyllä.

Lahjoituksia Pieni ele saa 1–2,5 miljoonaa euroa keräykseltä. Seuraava lipaskeräys järjestetään vuonna 2021 kuntavaalien äänestyspaikoilla. Pieni ele on yhteydessä järjestöihin ja yhdistyksiin, kun seuraavan keräyksen valmistelut alkavat.

Pieni ele ry:n jäsenet 1.1.2020 alkaen ovat Allergia-, iho- ja astmaliitto, Epilepsialiitto, Hengitysliitto, Invalidiliitto, Kehitysvammaisten tukiliitto, Kuuloliitto, Kuurojen liitto, Mielenterveyden keskusliitto, Munuais- ja maksaliitto, Neuroliitto, Näkövammaisten liitto, Psoriasisliitto, Diabetesliitto, Reumaliitto ja Sydänliitto.

Keräys alkoi jo 1907

Pieni ele -keräys sai alkunsa jo vuonna 1907, jolloin ensimmäisten eduskuntavaalien yhteydessä kerättiin varoja tuberkuloosin vastustamiseen. Aiemmin keräyksen nimi oli Vaalikeräys.

Tänä päivänä Pieni ele perustuu 17 järjestön väliseen yhteistoimintaan. Järjestöjen paikallisyhdistykset toteuttavat keräyksen vapaaehtoisvoimin kunnissa ympäri Suomen. Vapaaehtoisia on mukana toistakymmentä tuhatta. Lipaskerääjät ovatkin keräyksen sielu.
Keräystuotto jaetaan Pienessä eleessä mukana olevien 17 kotimaan vammais- ja terveysjärjestön kesken. Järjestöt käyttävät keräysvarat mm. kuntoutukseen, apuvälineiden hankintaan ja edunvalvontaan. Paikallisyhdistyksissä keräysvarojen avulla järjestetään esimerkiksi neuvontaa, vertaistukiryhmiä sekä virkistystoimintaa.