Sisäilmaongelmat on hoidettava avoimesti ja ajoissa

9.05.2018
Meiltä
Palapelin palaset
Sisäilmaongelmia ja niiden aiheuttamia terveyshaittoja vähätellään edelleen, kuten viime aikainen lehtikirjoittelu on osoittanut. Hengitysliitto muistuttaa, että vähättely ei auta sisäilmasta oireilevien ja sairastavien asiaa. Sisäilmaongelmiin on puututtava varhain ja sairastaville on tarjottava asianmukaista hoitoa.

Viime viikkoina lehdistössä on kirjoitettu paljon huonon sisäilman vaikutuksista terveyteen. Muun muassa Kalevan pääkirjoitus 7.5. nosti esiin sen, kuinka sisäilmaoireilua vähätellään edelleen. Viranomaiset ovat osin erimielisiä siitä, mikä oireilua aiheuttaa ja miten vakavasta ja laajasta ongelmasta on kysymys.

Hengitysliitto muistuttaa, että ongelmien vähättely ei auta sisäilmasta oireilevien ja sairastavien asiaa, vaan pänvastoin pahentaa heidän oloaan. Sairastavien oireet on otettava todesta ja pyrittävä hoitamaan niitä oikein. Sisäilmasta oireileville on myös tarjottava nopea siirto puhtaisiin väistötiloihin ja rakennukset, joissa on kosteus- ja homevaurioita, on korjattava pikaisesti kuntoon.

Sisäilmaongelmat on hoidettava avoimesti, ajoissa ja oireilevia ja sairastavia kunnioittaen.