Kielet

Suomen vuoden ammattikoulutuksen johtajaksi Hannu Koivula

2.10.2019
Meiltä
Hannu Koivula
Ammattiopisto Luovin johtaja Hannu Koivula on valittu Suomen vuoden ammattikoulutuksen johtajaksi. Valinnan teki Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat SAJO ry.

Valinnan kriteereinä olivat erityisesti vastuullinen ja tuloksekas johtajan työ alueellisesti laajan oppilaitoksen esimiehenä ja kehittäjänä sekä valtakunnallisesti ansioitunut työ erityisoppilaitoksen johdossa.

Opetusalan työuran Hannu Koivula aloitti Merikosken ammatillisessa koulutuskeskuksessa vuonna 1997. Hän on toiminut vastaavana erityisopettajana, yksikönjohtajana, aluejohtajana ja koulutustoiminnan johtajana sekä vuodesta 2016 lähtien nykyisessä tehtävässään Ammattiopisto Luovin johtajana.

Ammattiopisto Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin koulutustarjontaan kuuluvat valmentava koulutus ja ammatillinen tutkintokoulutus. Luovi on osa Hengitysliitto ry:tä.