Kielet

Suomi savuttomaksi määrätietoisella tupakkapolitiikalla

31.05.2018
Meiltä
Mies ottaa rennosti
Sosiaali- ja terveysministeriön asettama tupakkatyöryhmän mietintö julkaistiin tänään 31.5.2018 Maailman tupakattomana päivänä. Mietinnön mukaan Savuton Suomi on mahdollinen vuoteen 2030 mennessä, jos työryhmän ehdotukset toteutetaan seuraavan vaalikauden alussa.

Mietinnössä ehdotetaan savuttomuuden ja nikotiinittomuuden tiekarttaa vuoteen 2030. Tarkoitus siis olisi, että jokaisella hallituskaudella seurattaisiin ja arvioitaisiin tupakkapolitiikkaa sekä kehitettäisin uusia toimenpiteitä tupakkalakiin kirjatun tavoitteen saavuttamiseksi.

Työryhmä esittää kaikkiaan 44 tupakkapoliittista toimenpide-ehdotusta tupakkatuotteiden ja muiden nikotiinipitoisten aineiden käytön loppumiseksi Suomessa. Ehdotuksissa on muun muassa muutoksia lainsäädäntöön ja verotukseen sekä tukea tupakoinnin lopettamiseen.

Työryhmän mukaan vaikuttavin ehdotus on tupakkaveron korotusten jatkaminen vähintään samaan tapaan kuin tähän asti.

- Suurin osa tupakoijista haluaa päästä eroon tupakasta ja moni heistä myös kannattaa tiukempaa tupakkapolitiikkaa. Tupakoinnin lopettaminen ei kuitenkaan ole kaikille helppoa, joten lopettamisen avuksi tarvitaan monenlaista tukea, sanoo Hengitysliiton terveysasiantuntija Maija Kolstela.

Hengitysliiton ylläpitämä Stumppi-neuvontapuhelin tarjoaa tukea ja neuvontaa lopettamista suunnitteleville ja jo lopettaneille ma ja ti klo 10–18 ja to klo 13–16 numerossa 0800 148 484. Stumppi.fi -verkkopalvelu tarjoaa tietoa savuttomuudesta, tupakoinnista ja käytännön vinkkejä lopettamiseen sekä vertaistukea keskustelufoorumilta.

Lue mietinnöstä lisää Suomen ASH:in sivuilla