Julkaistu: 16.4.2020
Uutiset

Tupakoinnin ongelmat kärjistyvät taloyhtiöissä

Terveysjärjestö Suomen ASH vetoaa taloyhtiöihin, jotta nämä korostaisivat asukkailleen savuttomuuden tarvetta erityisesti koronaviruksen aikana. Hengitysliiton Stumppi tarjoaa tukea tupakoinnin lopettamiseen.

Naapurista kulkeutuva tupakansavu aiheuttaa nyt huolta aiempaa enemmän, kun ihmiset pysyttelevät kotona. Suomen ASH kertoo tiedotteessaan, että he ovat saaneet aiheesta useita yhteydenottoja. Aihe on näkynyt myös lehtien mielipidekirjoituksissa.

 Taloyhtiöiden olisi nyt hyvä tuoda esiin savuttomuuden merkitys, vaikka yhtiöjärjestys sitä ei vaatisikaan. Meille tulleet lukuisat yhteydenotot viestivät ihmisten huolesta. Monet tupakoijat eivät tule ajatelleeksi, että toiseen asuintilaan leviävä tupakansavu aiheuttaa terveysriskin myös naapureille. Mielestäni myös Kiinteistö- ja Isännöitsijäliitto voisivat muistuttaa taloyhtiöitä savuttomuudesta, toiminnanjohtaja Mervi Hara Suomen ASH:stä toteaa.

Tupakoitsijoilla on korkeampi riski sairastua koronavirukseen, koska tupakointi alentaa keuhkojen toimintakykyä. Nyt jos koskaan kannattaa panostaa terveyteen ja lopettaa tupakointi. Näin myös tupakoimattomat voisivat elää ja asua altistumatta tupakansavulle, Hengitysliiton terveysasiantuntija Maija Kolstela sanoo.

Tukea lopettamiseen Stumpista

Useimmat tupakoijat tietävät tupakoinnin riskit, mutta lopettaminen on silti vaikeaa. Tupakoijista 60 % haluaa lopettaa tupakoinnin ja 40 % on yrittänyt lopettaa. Lopettamiseen on tarjolla tukea Hengitysliiton ylläpitämässä Stumppi-palvelussa. Palvelusta saa vertaistukea ja vinkkejä lopettamiseen verkon välityksellä ja puhelimitse. Tupakoinnin lopettaminen on helpompaa yhdessä!

Maksuton neuvontapuhelin 0800 148 484
ma-ti klo 10-18, to klo 13-16
www.stumppi.fi 

Lisätietoa

Suomen ASH:in video: Ongelmana asuntoon kulkeutuva tupakansavu
Valvira: Tupakointikiellot ja -rajoitukset asuntoyhteisöissä
Valvira: Asuntojen tupakansavu

Hengitysliitto on mukana Suomen ASH ry:n koordinoimassa Savuton Suomi 2030 -verkostossa, joka edistää tupakattomuutta ja nikotiinittomuutta.