Unelmien liikuntapäivä nostaa arkiliikunnan arvoonsa Tampereella 10.5.

3.05.2018
Meiltä
Porraskävelyä
Hyötyliikunta on mitä mainiointa liikuntaa ja toivottavasti siitä tulee myös tulevaisuuden trendi.

Helsingin Sanomat (3.4.) tiivisti hyvin asian ytimen, ”parin minuutin liikunta¬pätkät riittävät terveys-hyötyihin”, ja ennusti samalla myös liikunta¬suositusten menevän uusiksi Suomessa. Kirjoituksen taustalla oli Journal of the American Heart Associationin julkistama tutkimus, jossa havaittiin jo muutaman minuutin liikuntapätkän saattavan vähentää ennenaikaisen kuoleman riskiä, sillä edellytyksellä tosin, että liikettä tulee kokonaisuudessaan päivän aikana riittävästi. 

UKK-Instituutin johtaja Tommi Vasankarin mukaan terveysliikuntasuositukset tulevat uudistumaan. Helsingin Sanomien (3.4.) kirjoitukseen haastateltu Vasankari korostaa, että lyhytkestoisista liikuntapätkistä on hyötyä erityisesti niille ihmisille, jotka eivät muuten liiku. 

Liian vähäinen liikunta ei ole ikäkysymys. Nuorten aikuisten ikäluokassa (30−39 –vuotiaat) 8 prosenttia miehistä ja 13 prosenttia naisista kokee vaikeuksia 100 metrin matkan juoksemisessa. Aikuisista, 55 vuotta täyttäneistä miehistä 22 % ja naisista 44 % kyykistyminen on vaikeutunut. (Lähde: THL, FinTerveys 2017) 

Hengitysliiton liikuntatoimi on edistänyt arkiliikuntaa ja puhunut terveellisten liikuntatottumusten puolesta jo 30 vuotta. Kaiken liikunnan ei tarvitse olla ohjattua tai maksullista toimintaa.  

- Kunto nousee ja hengästyäkin voi terveellisessä määrin, kun tekee kauppareissut kävellen tai pyörällä. Kauppakeskukset ovat nykyisin usein myös niin suuria, että siellä liikkuminen käy pitkästä kävelylenkistä, kertoo liikunnan suunnittelija Janne Haarala Hengitysliitosta.

- Kannustamme ihmisiä keräämään muiden tekemistensä lomassa minuutteja liikuntaan, oman terveytensä hyväksi. Tulevana Helatorstaina innostamme kokeilemaan esimerkiksi leikkimielistä ostoskassipujottelua Tampereella, Ratinan kauppakeskuksessa. Siellä voi tulla kysymään liikuntavinkkejä esimerkiksi minulta tai monilta yhteistyökumppaneiltamme, vinkkaa suunnittelija Veera Farin Hengitysliitosta. 

Toivotamme liikunnallista ja hyvähenkistä kevättä arkiliikunnan merkeissä.

Hengitysliiton Arkiliikunnan SM-kisat Tampereella Kauppakeskus Ratinassa 10.5.klo 12-15, avoinna kaikille kiinnostuneille. Maksuton osallistuminen Hengitysliiton ja sen yhteistyökumppaneiden järjestämille liikuntapisteille, kauppakeskussuunnistukseen, oman lihasvoiman ja nopeuden testaukseen ostoskassipujottelussa. Lisäksi 100 ensimmäistä voi hankkia joukkoliikennelipun tekemällä 20 kyykkyä.

Lisätiedot:

Janne Haarala, liikunnan suunnittelija
050 522 4094
etunimi.sukunimi@hengitysliitto.fi