Julkaistu: 17.1.2020
Uutiset

Uusi hanke selvittää homeloukkuun joutuneiden ihmisten tilannetta

Hengitysliitossa on käynnistynyt uusi hanke Sisäilmaongelmista kärsivien auttaminen ja tukeminen, jota valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (VNTEAS) rahoittaa.

Hanke toteutetaan yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Asumisterveysliitto AsTe ry:n ja Asianajotoimisto Alfa Oy:n kanssa. Hanke jatkuu toukokuun 2021 loppuun asti.  

Suomessa on edelleen paljon sisäilmaongelmaisia asuinrakennuksia, joissa asuu arviolta noin 300 000–500 000 ihmistä. Osa tilanteista voi johtaa siihen, että kosteus- ja homevaurion korjaamiseksi asunnon omistaja tarvitsee enemmän lainaa kuin kodin jäljellä oleva vakuusarvo kattaa. Tällaisia tilanteita kutsutaan homeloukuiksi, joihin voi liittyä myös terveydellisiä, sosiaalisia ja oikeudellisia ongelmia. Homeloukkuihin ja muihin asumisterveysloukkuihin liittyvät terveyshaitat ja kustannukset rasittavat kotitalouksia monella tavalla. 

Hankkeen tavoitteena on selvittää sisäilmaongelmaisten asuntojen määrää, ongelmien keskeisiä syitä sekä sitä, millaisia homeloukkuja tai muita asumisterveyteen liittyviä loukkuja Suomessa esiintyy. Lisäksi hanke selvittää, miten sisäilmaongelmia kohdanneita ihmisiä voidaan parhaiten auttaa.  

Hankkeessa kuullaan asumisloukkuun joutuneita 

Hengitysliitolla ja Asumisterveysliitto AsTella on vuosikymmenten kokemus sisäilmaongelmia kohdanneiden ihmisten auttamisesta ja tukemisesta. Asianajotoimisto Alfalla on laaja kokemus asunto- ja kiinteistökauppariitojen hoitamisesta käytännössä ja aihepiirin oikeustieteellisestä tutkimuksesta. Lisäksi Alfa on toteuttanut selvityshankkeita, jotta asuntokaupan ongelmia voitaisiin ehkäistä ennalta ja asuntojen kuntotarkastuksia kehittää paremmiksi.   

Hankkeessa hyödynnetään Hengitysliiton ja Asumisterveysliitto AsTen keräämiä, ihmisten kokemuksiin perustuvia aineistoja ja tilastoja. Lisäksi kerätään uusia aineistoja hankkeelle asetettujen tavoitteiden mukaisesti.  

Asianajotoimisto Alfa on vastannut Hometalkoiden Asuntokaupan turvan parantaminen -hankkeesta sekä osallistunut FISE Oy:n KUNTO-hankkeeseen.  Uudessa hankkeessa kootaan näiden aiempien selvitysten tuloksia, tarkastellaan aiheeseen liittyvää lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä. Lisäksi toteutetaan kysely asiantuntijoille ja muille intressiryhmille. 

Hanke tuo lisätietoa ajankohtaiseen ongelmaan.   

Lisätietoja: 

Sari Mäki
asiantuntija
sisäilma, vertais- ja vaikuttamistoiminta
Hengitysliitto ry
sari.maki(at)hengitysliitto.fi
Lue lisää hankkeesta.