Vaihda ilmanvaihdon suodattimet ennen katupölykauden alkua

13.04.2018
Meiltä
Ilmanvaihtokoneen karkeasuodattimen vaihto
Terveysilman teettämän tutkimuksen mukaan erityisesti taloyhtiöiden asukkaat jättävät ilmanvaihdon suodattimet usein huoltamatta. Hengitysliiton sisäilma-asiantuntijat suosittelevat tekemään ryhtiliikkeen ja vaihtamaan suodattimet hyvissä ajoin ennen katupölykauden alkua.

– Kun ilmanvaihdon suodatin on likainen, sen suodatusteho voi heiketä merkittävästikin. Täysin tukkeutuneet suodattimet vähentävät ilmanvaihtoa ja lisäävät ilman virtaamista rakenteiden läpi. Lisäksi tukkeutunut suodatin rasittaa ilmanvaihtokonetta ja lisää näin energian kulutusta. Puhdas suodatin takaa omalta osaltaan sen, että sisätiloihin kulkee riittävästi puhdasta korvausilmaa ja että ilmanvaihtokone hyrrää ilman ylimääräistä rasitusta, sanoo sisäilma- ja korjausneuvonnan päällikkö Timo Kujala.

Suodattimet kannattaa vaihtaa mahdollisimman pian, jotta ne olisivat hyvässä vireessä katu- ja siitepölykausien alkaessa. Toisen kerran suodattimet on syytä vaihtaa syksyn aikana. Vilkkaiden teiden varrella asuvien on hyvä vaihtaa suodattimet useamminkin kuin kaksi kertaa vuodessa.

Terveysilman kyselyn mukaan syyt suodattimien vaihtamattomuuteen ovat usein asukkaiden tietämättömyydessä ja epävarmuudessa. Taloyhtiöissä asuvat eivät välttämättä tiedä, että suodattimien vaihto kuuluu heidän vastuulleen. Lisäksi on paljon niitä, jotka eivät tiedä, minkälaisia kotiin hankittavien suodattimien tulee olla ja mistä niitä voi hankkia.

Mikä siis neuvoksi? Timo Kujala ohjeistaa tarkistamaan suodattimen valmistajan ja menemään valmistajan nettisivuille.

– Usein suodattimia voi tilata venttiilien tai ilmanvaihtokoneen valmistajan nettisivuilta. Sieltä löytyy myös suodattimien vaihto-ohjeet ja ilmanvaihtojärjestelmän käyttöohjeet. Kannattaa myös muistaa, että osan suodattimista voi pestä. Pestävyyden voi tarkistaa ilmanvaihtojärjestelmän huolto-ohjeista.

Katso Hengitysliiton ohjeet ilmansuodattimien vaihtoon ja katupölyn vähentämiseen ja katupölyltä suojautumiseen.