Viimeiset vuodet ovat olleet monelle meistä raskaita. Huoli on ollut kova niin koronataudin, luonnon- ja maailmantilanteen kuin arkisten hengitysterveyteen liittyvien asioiden järjestämisessä.
Saamme Hengitysliittoon jatkuvasti kyselyitä hengityssairaiden sosiaaliturvaan ja kuntoutukseen liittyvistä asioista sekä palautetta omahoidosta. Epätietoisuus syrjäyttää, lannistaa ja vie voimat. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen uudelleen järjestäminen on jättänyt monet liian yksin selvittämään asioita.
Hengitysliiton kaikille avointa ohjausta ja neuvontaa tarvitaan entistä enemmän. Samalla tarvitaan voimavaroja monipuolisen vertaistoiminnan ylläpitämiselle. Ihminen tarvitsee toista ihmistä, erityisesti jos sairaus osuu omalle kohdalle. On oltava aikaa kuunnella, on voitava esittää omat ajatukset ja kysymykset ääneen.
Sinä voit lahjoituksellasi tukea ohjaus- ja neuvonta- sekä vapaaehtoistoimintaamme. Sen lisäksi lahjoitusvaroilla hankitaan elintärkeitä hengityksen apuvälineitä kaikkein tarvitsevimmille.
Kiitos kun tuet työtä hengitysterveyden ja hengityssairaiden hyvän elämän puolesta. Tukesi ansiosta joka päivä joku hengityssairas Suomessa hengittää helpommin.
Olemme voineet tukenne avulla toteuttaa monipuolista ja ajassa olevaa ihminen ihmiselle -toimintaa, jakaa tietoa ja ohjausta hengityssairauksien omahoidosta, kuntoutuksesta sekä hengitysterveyden edistämisestä.
Tee lahjoitus verkossa, MobilePayssa lyhytnumeroon 56229 tai perinteisenä tilisiirtona FI22 5780 2420 0023 89. Muista merkitä tilisiirtoon viitenumero 65100. Hengitysliiton keräyslupa: Poliisihallitus 16.12.2020 RA/2020/1623. Keräyslupa on voimassa toistaiseksi.