Språk

Autojen raitisilmasuodattimet

Toimintaperiaate ja käyttötarkoitus

Autojen suodattamaton sisäilma voi olla erittäin huonoa johtuen epäpuhtauksista liikenneväylillä ja kaupungeissa. Tämä aiheuttaa altistumista etenkin ammattiautoilijoille ja pitkiä työmatkoja ajaville. Myös hengityssairaiden ja allergisten on pidettävä huolta siitä, että auton tuloilman suodatus on asianmukaisessa kunnossa.

Suodattimet perustuvat mekaaniseen suodatukseen ja lisänä saattaa olla kemiallista suodatusta, eli aktiivihiiltä.

Huolto

Ajoneuvojen suodattimet on huollettava ja/tai vaihdettava säännöllisesti. Ajoneuvojen sisätilat pitää siivota ja ilmanvaihtolaitteiden ja ilmastoinnin toimivuus tarkistaa huolto-ohjelman mukaisesti. Tukkeutunut suodatin saattaa aiheuttaa ikkunoiden huurtumista ja auton sisäilmanlaadun heikkenemistä. Uutta suodatinta hankittaessa tärkeintä on kiinnittää huomiota siihen, että suodatin asettuu tiiviisti paikoilleen.

Autonvalmistajien mukaan suodattimen vaihtoväli on yleensä 15 tai 30 tkm merkistä riippuen. Jotkut ilmoittavat vaihtoväliksi enintään vuoden. Autojen suodattimet on syytä vaihtaa vähintään kerran vuodessa kilometreistä riippumatta.

Hankittaessa huomioitava

Kotimaisen testin perusteella kaikki mukana olleet suodattimet puhdistivat ilmaa ja täyttivät näin tehtävänsä (Tekniikan Maailma 1/03). Eroja löytyi suodatuksen tehokkuudessa ja suodattimien käyttöiässä.

Perinteiset suodattimet suodattivat testissä hyvin pienhiukkasia, mutta eivät ole tarkoitettuja puhdistamaan ilman kaasumaisia yhdisteitä. Aktiivihiilisuodattimet puhdistavat myös kaasumaisia epäpuhtauksia, mutta suodattimen käyttöikä ja hiukkasten puhdistuskyky ovat selvästi perinteisiä huonompia. Testin mukaan kaikki suodattimet poistivat huomattavan osan myös kaikkein pienimmistä hiukkasista.

Andningsförbundet i sociala medier

  • Facebook : 2841090285919492

    Hengitysliitto

    Jos lapsesi oireilee sisäilmasta ja kaipaat tukea sekä kuuntelevaa korvaa, soita Vanhempainlinjalle! Puhelimessa sisäilmasta oireilevien lasten vanhemmat voivat purkaa ajatuksiaan luottamuksellisesti. Vanhempainlinja palvelee keskiviikkoisin kello 16–19 numerossa 044 407 7010. Palvelu on maksutonta.

    Hae mukaan vapaaehtoiseksi päivystäjäksi. Lue lisää: https://bit.ly/2GZCFuC

  • Facebook : 2840555369306317

    Hengitysliitto

    Epäiletkö, että kotonasi on sisäilmaongelma? Tökkiikö kotisi ilmanvaihto? Onko sinulla mielessäsi joku muu sisäilmaan liittyvä kysymys? Soita Hengitysliiton sisäilma- ja korjausneuvontapuhelimeen. Sisäilma-asiantuntijamme neuvovat sinua ma–to klo 9–15 numerossa 020 757 5181. Palvelu on maksutonta. Soittaminen 0207-alkuisiin numeroihin maksaa 8,35 senttiä/puhelu + 16,69 senttiä/minuutti.

  • Facebook : 2838579306170590

    Hengitysliitto

    Tarvisetko tukea sisäilmasairauden kanssa elämiseen? Soita sisäilmasta sairastuneiden vertaispuhelimeen 044 407 7010 tiistaisin klo 9−12 ja torstaisin klo 16−19. Vertaispuhelin tarjoaa tukea sisäilmasta sairastuneille ja siitä oireileville sekä heidän läheisilleen. Palvelu on maksutonta. Soittaminen 0207-alkuisiin numeroihin maksaa 8,35 senttiä/puhelu + 16,69 senttiä/minuutti.

    Hae mukaan vapaaehtoiseksi päivystäjäksi. Lue lisää: https://bit.ly/2GZCFuC

  • Facebook : 2831033176925203

    Hengitysliitto

    Asbestianalyyseihin erikoistunut yritys hakee kauttamme henkilöitä tai heidän läheisiään, jotka ovat altistuneet asbestille tai sairastuneet siitä. Henkilöt esiintyvät valistusvideolla, joka kertoo asbestin vaaroista. Esiintyjille maksetaan korvaus. Lue lisää: https://bit.ly/2Z7ebpJ

  • Facebook : 2829467917081729

    Hengitysliitto

    Tarvisetko tukea sisäilmasairauden kanssa elämiseen? Soita sisäilmasta sairastuneiden vertaispuhelimeen 044 407 7010 tiistaisin klo 9−12 ja torstaisin klo 16−19. Vertaispuhelin tarjoaa tukea sisäilmasta sairastuneille ja siitä oireileville sekä heidän läheisilleen. Palvelu on maksutonta. Soittaminen 0207-alkuisiin numeroihin maksaa 8,35 senttiä/puhelu + 16,69 senttiä/minuutti.

    Hae mukaan vapaaehtoiseksi päivystäjäksi. Lue lisää: https://bit.ly/2GZCFuC