niitty kukkia kesä
Julkaistu: 17.5.2021
UutisetHengitysterveysIlmastonmuutos

Entä jos… kasvattaisit niityn tänä kesänä?

Ilmastotekojen ei tarvitse aina olla suuria. Myös pienemmillä valinnoilla voi edistää luonnon monimuotoisuutta ympärillämme.

Voisitko sinä heittää tänä kesänä pussillisen niittykukkien siemeniä pihaasi ja keskittyä nauttimaan kirjavasta kukkasadosta?  Vai olisiko parempi ehdottaa taloyhtiöllesi ruohonleikkuusta luopumista yhdeksi kesäksi niin, että piha virvoittuisi niityttämällä?

Edellä olevat ehdotukset ovat kirjaimellisestikin ruohonjuuritason tekoja, joilla voi osaltaan viedä eteenpäin Hengitysliiton sää- ja ilmastoriskiohjelman ajatuksia.

Baltic Sea Action group on julkaissut joukon arkisia vinkkejä esimerkiksi niityn perustamiseen ja oman kesäpihan hoitoon verkkosivuillaan.  Jos käytät aikasi kesällä mieluummin johonkin muuhun kuin puutarhanhoitoon, tässä on sinulle lista hyviä perusteluja naapuria varten:

Tämän kesän ympäristötekona…

  • jätän osan nurmikosta leikkaamatta tarkoituksella. Suojelen erityisesti pihapuiden juuristoa antamalla nurmen kasvaa puiden ympärillä.
  • Leikkaan nurmikkoa harvemmin ja säilytän sen korkeampana.
  • Istutan tarkoituksella mahdollisimman erilaisia kasveja, jotka kukkivat läpi kesän.
  • Vähennän maan muokkausta ja kitkemistä. Maanpeitekasveilla saa torjuttua rikkaruohoja riittävästi.
  • En osta multaa enkä lannoitteita, kompostoinnin avulla pärjää.
  • Jätän lehdet haravoimatta nurmikolta.

Lue lisää vinkkejä Päivi Suunitun blogikirjoituksesta.