Yksinäinen lenkkeilijä juoksemassa metsäpolulla.
Julkaistu: 7.5.2021
UutisetKoronaLiikunta

Liikunta saattaa parantaa rokotteen tehoa

Tuoreen tutkimuksen mukaan liikunnallisesti aktiivisten elimistö tuottaa enemmän vasta-aineita rokotuksen jälkeen kuin liikunnallisesti passiivisten.

Skotlantilaistutkimuksessa kerättiin yhteen satoja tutkimuksia, joissa on selvitetty liikunnallisuuden yhteyttä tartuntatauteihin sairastumiseen ja niistä toipumiseen. Tutkijat havaitsivat, että liikkumissuositusten mukaan liikkuvien riski sairastua ja kuolla tartuntatauteihin oli pienempi kuin niillä, jotka liikkuivat suosituksia vähemmän.

Työikäisten eli 18–64-vuotiaiden pitäisi suositusten mukaan harrastaa reipasta kestävyystyyppistä liikuntaa vähintään kaksi ja puoli tuntia viikossa.

Sairastumisriskin lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin liikunnan vaikutuksia rokotusten tehoon. Tutkimuksessa selvisi, että rokote toimii tehokkaammin liikunnallisilla ihmisillä. Liikunnallisten ihmisten elimistö tuottaa rokotuksen jälkeen 50 prosentin todennäköisyydellä enemmän vasta-aineita liikunnallisesti epäaktiivisiin ihmisiin verrattuna. Vasta-aineet ovat proteiineja, jotka tuhoavat tautia aiheuttavia viruksia ja bakteereja.

Lue tutkimuksesta lisää Helsingin Sanomissa.