Hengitysyhdistysten yhdistyminen

Yhdistysten on hyvä keskustella yhdistymisestä jos yhden tai useamman lähellä toimivan yhdistyksen toiminta on hiipumassa tai on pula luottamushenkilöistä.

Tältä sivulta löydät:

Yhdistyksen luottamushenkilöiden pohtiessa yhdistyksen toiminnan jatkuvuutta ja mahdollista yhdistymistä, kannattaa ottaa yhteyttä Hengitysliiton asiantuntijaan. Hengitysliiton asiantuntijat auttavat yhdistyksiä uudelleen järjestäytymisessä. TJS opintokeskuksen yhdistysten yhdistyminen -opasta voi soveltuvin osin hyödyntää prosessissa.

Seuraavista asioista on hyvä sopia yhdistysten kesken: yhdistymisen tavoitteet ja aikataulu, varojen käyttö, tilien siirrosta ja tilinkäyttöoikeuksista sekä uuden yhdistyksen toiminnasta ja hallinnosta. Sopimus laaditaan kirjallisesti ja sen allekirjoittavat ne, joilla on siihen yhdistyksiltä saatu valtuutus.

Uudelleen järjestäytymisprosessin aikana on kuultava jäsenistöä. Hallitsevana periaatteena pitää olla yhdistyslain tasavertaisuustavoite, jonka mukaan kaikkien jäsenten oikeudet on turvattava tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti.

Aiheeseen liittyviä sisältöjä

Miten yhdistyminen tapahtuu?

Käytännössä yhdistyminen tapahtuu niin, että luovuttava yhdistys puretaan ja jäsenet sekä toiminnot vastaanottava yhdistys tekee sääntömuutoksen.

Se yhdistys, jonka toiminta liitetään toiseen yhdistykseen puretaan yhdistyslain ja sääntöjen mukaisesti. Purkautuminen on käsiteltävä kahdessa peräkkäisessä yleisessä kokouksessa, joiden välillä on oltava vähintään yksi kuukausi, ja joissa kummassakin vähintään 3/4 äänestäneistä hyväksyy purkautumisen.

Vastaanottava yhdistys tekee sääntömuutoksen, joka koskee yleensä vain yhdistyksen toimialuetta ja mahdollisesti nimeä. Asiasta päätetään yleisessä kokouksessa, jonka kokouskutsussa on maininta sääntömuutoksesta. Sääntömuutoksella täytyy olla vähintään 3/4 äänienemmistö.

Yhdistymisen vaatimat ilmoitukset

Sääntönsä muuttanut yhdistys pyytää muutoksesta liittohallituksen lausunnon ja tekee sääntömuutosilmoituksen Patentti- ja rekisterihallitukselle (PRH). Samalla kannattaa tehdä mahdolliset nimenkirjoittajien muutokset PRH:een.

Purkautuva yhdistys tekee ilmoituksen Patentti- ja rekisterihallitukselle, joka poistaa yhdistyksen rekisteristä.

Yhdistysten henkilöjäsenten jäsenyys turvataan sillä, että Hengitysliitto lähettää kaikille purkautuvan yhdistyksen jäsenille kirjeen. Kirjeessä todetaan heidän siirtyvän vastaanottavaan yhdistykseen ilman eri toimenpiteitä. Jos jäsen halua siirtyä johonkin toiseen yhdistykseen tai erota jäsenyydestä, hän ilmoittaa siitä kirjeessä kerrotulla tavalla. 

Jäsenyysprosessi, kun yhdistys purkautuu.