Teosto ja Gramex -sopimukset

Hengitysliitto on mukana järjestöjen yhteisessä Teosto ja Gramex -sopimuksessa. Sopimus antaa luvan esittää äänitemusiikkia niin liiton kuin hengitysyhdistysten sekä niiden alaisten kerhojen musiikkiliikuntaryhmien toiminnassa sekä pienissä tapahtumissa, kuten pikkujouluissa, joihin kokoontuu alle 200 henkilöä. Samalla on muistettava, että musiikin merkitys musiikkiliikunnassa ja tapahtumissa tulee olla vähäinen.

Äänitteiden esittämisen tulee tapahtua aina laillisesta lähteestä. Äänitteitä ei saa muunnella ilman erillistä lupaa oikeudenhaltijalta. 

Lupa ei kata äänitemusiikin välittämistä yleisölle sosiaalisen median palvelujen (esimerkiksi Facebook, Instagram, YouTube) kautta.

Lupa ei myöskään kata äänitemusiikin käyttöä mainoksissa tai sen luonteisissa yhteyksissä. 

Musiikkia käyttävät hengitysyhdistykset ovat velvollisia raportoimaan Hengitysliitolle vuosittain tunnuslukulomakkeella käytön määrästä.