Kielet

Puolet tupakoitsijoista haluaisi lopettaa, mutta lopettaminen koetaan vaikeaksi

7.09.2018
Maailmalta
Katkaistu tupakka
Suomen ASH ry:n teettämästä tutkimuksesta käy ilmi, että noin puolet tupakoitsijoista haluaa lopettaa tupakoinnin. Haluun lopettaa vaikuttavat eniten terveyssyyt. Tupakoinnin lopettaminen koetaan usein kuitenkin vaikeaksi.

75 prosenttia päivittäin tupakoivista on hyvin tai hieman huolissaan tupakoinnin terveyshaitoista. Huoli ei kuitenkaan tunnu samalla tavalla sähkösavukkeita tai nuuskaa käyttävillä, sillä heistä kaksi kolmannesta ei ole huolissaan terveyshaitoista. Tutkimuksen mukaan sähkösavukkeiden käyttäjistä valtaosa myös tupakoi.

Moni kyselytutkimukseen vastannut perustelee haluttomuuttaan lopettaa sillä, että lopettaminen on liian vaikeaa.

- Tupakoinnin lopettamista on tavattu verrata parhaasta ystävästä luopumiseen tai uuden elämän aloittamiseen. Ei siis ihme, että lopettaminen koetaan hankalaksi. Osa onnistuu lopettamisessa ilman erityisiä tukitoimiakin, mutta hyvä tuloksia saadaan, kun yhdistetään nikotiinikorvaushoito tai lääkehoito vertaistukeen, sanoo Hengitysliiton terveysasiantuntija Maija Kolstela.

Hengitysliiton Stumppi-neuvontapuhelin tarjoaa tukea ja neuvontaa lopettamista suunnitteleville ja jo lopettaneille ma ja ti klo 10–18 ja to klo 13–16 numerossa 0800 148 484. Lisäksi Stumppi.fi:stä löytyy suosittu keskustelupalsta, jossa entiset ja nykyiset tupakoitsijat tarjoavat toisilleen vertaistukea.

- Verkkoyhteisö on erittäin aktiivinen ja myötäelävä foorumi tupakoinnin lopettajille. Keskustelijat suhtautuvat toisiinsa ystävällisesti, kunnioittavasti ja erittäin kannustavasti, Hengitysliiton terveysasiantuntija Maija Kolstela kertoo.