Rakennusten haitta-aineet

Asbesti on yleisnimitys useille maaperän kuitumaisille silikaattimineraaleille. Se on rakennusaine, jota on käytetty Suomessa 1920-luvulta lähtien erityisesti rakennusteollisuuden materiaaleissa. Rakentamisen lisäksi asbestia on käytetty muun muassa laivoissa ja ajoneuvojen jarrujen ja kytkinlevyjen kitkamateriaalina. Lisäksi sitä on käytetty kuumuudelta ja palamiselta suojaavissa vaatteissa ja suojapeitoissa. 

Asbestin käyttö oli suurimmillaan 1960- ja 1970-luvulla. Vuonna 1988 asbestin käyttö tuli luvanvaraiseksi. Samalla sitä sisältävien tuotteiden valmistus lopetettiin. 

Asbestin maahantuonti ja uusiokäyttö on ollut kiellettyä vuodesta 1994. Suuri osa kaikesta Suomessa käytetystä asbestista on edelleen rakennuksissa. Asbestille altistuminen on yhä mahdollista vanhojen rakennusten korjaus- ja purkutöissä. 

Asbestia on olemassa useita laatuja. Ne kaikki ovat haitallisia terveydelle. Kun asbestipitoisia materiaaleja käsitellään tai puretaan, ilmaan vapautuu asbestikuituja. Asbestikuidut saattavat kulkeutua hengityksen mukana keuhkoihin. 

Asbestikuitujen pitkäaikainen hengittäminen voi aiheuttaa vakavan terveysongelman. Sen on havaittu aiheuttavan keuhkosyöpää, asbestoosia, mesotelioomaa eli keuhkopussin tai vatsakalvon syöpää ja keuhkopussin sairauksia. 

Asbestin aiheuttamat terveyshaitat ilmaantuvat yleensä pitkällä viiveellä altistumisesta. Yleensä lyhytaikaiset, kertaluontoiset altistumiset eivät aiheuta terveyshaittaa. Sairastuminen asbestin aiheuttamiin sairauksiin vaatii yleensä vuosia jatkuneen altistumisen. Ehjä ja pölyämätön asbestipitoinen materiaali ei aiheuta vaaraa terveydelle. 

Asumisterveysasetuksen (STM 2015) mukaan sisäilman asbestin kuitupitoisuus ei saa ylittää 0,01 kuitua/cm³. Asbestikuituja ei myöskään saa olla pinnoille laskeutuneessa pölyssä. 

Asbestipurkutyön saa tehdä vain urakoitsija tai henkilö, jolla on asbestipurkutyölupa. Asbestia sisältävien rakennusosien purkutyötä saavat suorittaa ainoastaan asbestin käsittelyyn pätevyyden hankkineet yritykset. 

Ennen purku- tai korjaustöitä on aina selvitettävä tarkkaan mahdollinen asbestin sijainti ja määrä rakenteissa. Rakennusmateriaaleissa käytetyn asbestin tunnistaminen on hyvä antaa asbestikartoituksia tekevän ammattilaisen tehtäväksi. Myös kiinteistön riskittömän ylläpidon ja huollon kannalta on perusteltua suorittaa asbestikartoitus, vaikka rakennuksen korjaussuunnitelmat eivät olisikaan ajankohtaisia. 

Kiinteistön omistajan on huolehdittava, että asbestikartoitus tehdään kaikkien ennen vuotta 1994 valmistuneiden rakennusten korjausurakoiden yhteydessä. Näitä ovat esimerkiksi kylpyhuone- ja keittiöremontit, linjasaneeraukset sekä julkisivu- ja parvekesaneeraukset. 

Raskasmetalleja on käytetty vanhoissa maaleissa väripigmenttinä ja korroosionestoaineina. Niitä on käytetty sekä sisätila- että julkisivumaleissa, kattomaaleissa, ikkunoiden ja ovien puuosien maaleissa. Kun vanhoja maaleja aiotaan poistaa, tulee maalin raskasmetallipitoisuudet selvittää. 

Vanhoissa maaleissa käytettyjä raskasmetalleja ovat muun muassa arseeni, kadmium, koboltti, kupari, nikkeli, lyijy ja elohopea. 
Raskasmetalleista kuparia, kromia ja arseenia on käytetty myös puumateriaalien kyllästeinä. Raskasmetalleilla on haitallisia vaikutuksia sekä ympäristöön että terveyteen. 

Lyijy-yhdisteitä on lisäksi käytetty elastisten saumamassojen kovettimissa aina 1980-luvun lopulle asti. Saumausmassojen lyijypitoisuudet tulee selvittää julkisivujen ja parvekkeiden korjaustöiden yhteydessä. 

Kloorianisolit ovat mikrobien tuottamia haihtuvia kemiallisia yhdisteitä (VOC). Kloorianisoleja syntyy rakennuksen sisäilmaan, kun mikrobit hajottavat kloorifenoleilla kyllästettyä puumateriaalia. 

Kloorifenoleita on käytetty 1930–1980-luvuilla puunsuoja-aineissa estämään puun sinistymistä, lahoamista ja homeen muodostumista. Tunnettu kauppanimi tällaiselle sinistymisenestoaine on ollut Ky5. Puurakenteiden lisäksi lämmöneristeenä käytetty kutterinlastu voi sisältää kloorifenoleita. 

Kloorianisolit sisäilmassa aiheuttavat vanhoihin rakennuksiin, pääasiassa asuinrakennuksiin ja kesämökkeihin niin sanotun mummonmökin tai vanhan talon hajun. Kloorianisolien hajukynnys on hyvin matala, eikä rakennuksiin välttämättä liity hajun lisäksi merkittäviä rakenteiden mikrobivaurioita. 

Haju koetaan usein hyvin epämiellyttäväksi, mutta hajuun ei yleensä sisäilmapitoisuustasoilla liity oireita. Myöskään terveyshaittoja ei tunneta. 

Haju tarttuu herkästi rakennusmateriaaleihin, irtaimistoon ja vaatteisiin. Hajun poisto on hyvin hankalaa, ja hajuhaittojen vuoksi rakennuksia on jouduttu jopa purkamaan. 

PAH-yhdisteet eli polysykliset aromaattiset hiilivedyt ovat hiilivety-yhdisteitä, joita muodostuu orgaanisen materiaalin epätäydellisessä palamisessa. 

PAH-yhdisteet ovat terveydelle haitallisia ja niihin liittyy lisääntynyt syöpäriski. 

Erilaisia PAH-yhdisteitä sisältäviä tuotteita ja materiaaleja on Suomessa rakennuksissa käytetty 1800-luvulta ainakin 1950-luvulle asti. PAH-yhdisteitä on muun muassa vedeneristeenä käytetyssä kivihiilipiessä ja -tervassa sekä vanhoissa bitumituotteissa.  Lisäksi vanhat tervapahvit ja -paperit saattavat sisältää PAH-yhdisteitä. Myös vanhojen rakennusten lämmöneristeenä sekä ilmavuotojen estämiseen käytetyt tilkemateriaalit, voivat olla tervattuja, ja niissä voi olla PAH-yhdisteitä. 

PAH-yhdisteitä sisältävät rakennustuotteet ovat usein rakenteiden sisällä ja niiden vaikutukset sisäilmaan vaihtelevat hyvin paljon. Yleensä PAH-yhdisteiden pitoisuudet sisäilmassa ovat pieniä ja siten yhdisteiden haittavaikutukset ovat epätodennäköisiä. Päästöt koskemattomista vanhoista rakenteista ovat usein hyvin vähäisiä. Kun PAH-pitoisia rakenteita puretaan, ilmaan vapautuu haitallisia hiukkasmaisia ja kaasumaisia PAH-yhdisteitä. 

PAH-yhdisteiden olemassaolo on aina selvitettävä kohdekohtaisesti. Tutkimusten perusteella arvioidaan, tarvitaanko korjaus- tai purkutoimenpiteitä ja jos niitä tarvitaan, niin miten ne kannattaa toteuttaa. 

Kreosootti eli kreosoottiöljy on satojen eri yhdisteiden seos. Monet yhdisteistä ovat ympäristölle ja terveydelle vaarallista. 

Kreosootti on tehokas puunsuojakemikaali, jolla kyllästetään muun muassa ratapölkkyjä ja sähköpylväitä. Kreosootilla on tunnusomainen pistävä, tervamainen haju ”ratapölkyn haju”. 

Kreosoottia ja kivihiilipikeä saadaan kivihiilitervaa tislaamalla. Kivihiilitervaa syntyy kivihiilen koksauksen sivutuotteena. 

Kreosoottia sisältävää kivihiilitervaa ja -pikeä on käytetty rakennuksissa kosteuden- ja vedeneristeenä lattiarakenteissa, muuratuissa seinissä ja tiilisaumoissa. Käyttöajankohta on ollut 1800-luvulta lähtien ainakin vuoteen 1950 asti. 

Naftaleeni on PAH-yhdiste, jota voidaan pitää kreosootin indikaattoriyhdisteenä, koska se on merkittävin kreosootista ilmaan haihtuva yhdiste. Naftaleenin toimenpiderajaksi asuntojen sisäilmassa on säädetty 10 μg/m³. Lisäksi asunoissa ei saa esiintyä kreosootin hajua (STM 2015: Asumisterveysasetus). 

Lisää tietoa PAH-yhdisteistä ja kivihiilitervatuotteista rakennuksissa löytyy THL:n ja TTL:n oppaista: 

• THL: Kivihiilitervatuotteet asuinrakennuksissa 
• TTL: Rakennusmateriaalien sisältämien PAH-yhdisteiden vaikutus sisäilman laatuun 

PCB- yhdisteitä eli polykloorattuja bifenyylejä on käytetty rakennuksissa muun muassa erilaisissa liimoissa, pinnoitteissa, maaleissa sekä elastisissa tiivistys- ja saumausmassoissa. Lisäksi PCB-yhdisteitä on käytetty kondensaattorien ja muuntajien öljyissä, virranjakajissa ja loisteputkivalaisimien varusteissa.   

PCB-yhdisteet olivat käytössä pääosin 1930–1970-luvuilla. PCB:n maahantuonti, valmistus, myynti ja varastointi kiellettiin Suomessa 1.1.1990. 

PCB-yhdisteet luokitellaan haitallisiksi, ympäristölle vaarallisiksi ja ihmisille todennäköisesti syöpävaarallisiksi. PCB-yhdisteet kerääntyvät ravintoketjuun ja ympäristöön. 

Kun PCB-yhdisteitä sisältäviä rakennusosia puretaan ja purkujätteitä käsitellään, täytyy varmistaa, että yhdisteitä ei joudu ympäristöön eivätkä ne aiheuta vaaraa asukkaiden tai työntekijöiden terveydelle. 

Purkamisessa vältetään pölyäviä työmenetelmiä ja käytetään tarvittavia suojaustoimenpiteitä kuten maaperän peittämistä.

Öljyvetyihin kuuluu sekä suoraketjuisia että rengasrakenteisia hiilivetyjä. Öljyhiilivetyihin lasketaan hiilivedyt, joissa on 5–40 hiiliatomia. BTEX-yhdisteitä ovat bentseeni, tolueeni, etyylibentseeni ja ksyleenit.  

Öljyvahingot ovat yleisin syy rakennusmateriaaleista tehtyihin öljyhiilivety- ja BTEX-löydöksiin. Vanhoissa teollisuusrakennuksissa, korjaamoissa ja rakennusten teknisissä tiloissa rakenteet ovat voineet pilaantua erilaisten öljypitoisten aineiden valumisesta rakenteisiin sekä maaperään. Huokoiset materiaalit kuten betoni, tiili ja puu imevät itseensä öljyä. 

Bitumipohjaiset valuasfaltit voivat sisältää PAH-yhdisteiden lisäksi öljyhiilivetyjä ja BTEX-yhdisteitä. Bitumipohjaisia valuasfaltteja on käytetty muun muassa perusmuurin, kellaritilojen, kylpyhuoneiden ja keittiön lattioiden vedeneristeenä. 

Rakenteisiin imeytyneet öljyhiilivedyt heikentävät haihtuessaan sisäilman laatua. Maaperään imeytyneet haitta-aineet voivat kulkeutua sisäilmaan ilmavuotoreittejä pitkin. Korjauksissa ensisijainen toimenpide on öljyhiilivetyjen saastuttaman rakenteen purkaminen. Toissijainen korjaustoimenpide on kapselointi. Kapselointi vaatii suunnittelua, koska öljyhiilivetyjen kapselointiin soveltuvista tuotteista ei ole paljon tutkittua tietoa.