Kielet

Tuoksuille herkistyminen ja tuoksuherkkyys

Tuoksuille herkistynyt aistii tuoksuja ja hajuja yhtä paljon kuin terve ihminen. Erona on kuitenkin se, että tuoksuille herkän ihmisen elimistö reagoi tuoksuihin ja niiden määrään eri tavalla. Eri tutkimusten mukaan n. 10−40 % aikuisväestöstä herkistyy tuoksuille. Tuoksuherkkyys vaikuttaa merkittävästi n. 500 000 suomalaisen elämään.

Tuoksuille herkän hajuaisti ei totu tuoksuihin ajan mittaan. Tuoksuherkkyyden taustaa ei täysin ymmärretä ja koska herkkyyden mekanismia ei kunnolla tunneta, hyvää hoitoa ei ole. 

Tuoksuille herkistymisellä (tuoksuyliherkkyydellä) tarkoitetaan kirjaimellisesti herkistymistä erilaisille tuoksuille ja hajuille. Jotkut ihmiset reagoivat vain yhteen tai muutamaan tuoksuun, toiset suureen joukkoon erilaisia tuoksuja. Tuoksuille herkistyneet ovat useammin naisia kuin miehiä. Herkistyminen lisääntyy iän myötä. Vahvasti tuoksuherkkiä on eniten 60–69-vuotiaissa ja vähiten 18–29-vuotiaissa. Useimmin oireilu alkaa ennen 30 vuoden ikää. Tuoksuherkkyys on tutkimuksen mukaan naisilla selvästi tavallisempaa kuin miehillä. 

Usein herkistyminen kehittyy vähitellen. Osalla herkistyminen liittyy hengityssairauksiin kuten astmaan ja keuhkoahtaumatautiin, home- tai voimakkaaseen kemikaalialtistukseen. Herkkyys oireille vaihtelee. Joku voi saada jo muutamassa minuutissa hankalan päänsäryn, kun joku toinen selviää muutamalla aivastuksella. Oireita ilmenee ympäri vuoden. Sekä jatkuva että toistuva altistuminen voimistaa oireita.

Astmaa sairastaville tuoksut saattavat ärsyttää erityisesti sairauden diagnosointivaiheessa, jolloin sopivaa lääkitystä ei ole vielä löytynyt sekä astman pahenemisvaiheissa. 

Herkistyminen aiheuttaa erilaisia fyysisiä keskushermoston ja hengityselinten oireita, joita ovat esimerkiksi: 

  • nuha
  • nenän kutina
  • astma
  • hengenahdistus
  • yskä
  • kurkun karheus
  • silmäoireet
  • päänsärky
  • pahoinvointi
  • sydämentykytys ja
  • huimaus. 

Tuoksuherkkyys on eri asia kuin hajusteallergia, joka voidaan todeta allergiatestillä. Pelkkien hengitysoireiden perusteella allergia voidaan todeta vain harvoin. Hajusteallergian tunnusmerkki on kosketusihottuma, jonka aiheuttaa kosmetiikka tai pesuaineet.

Aina tuoksuja ei siis tarvitse hengittää. Itsensä voiteleminen voi viedä tuoksuaineet suoraan ihosoluihin. Saksalainen tutkijaryhmä tunnisti ihosolukosta hajureseptoreja, jotka reagoivat samoihin tuoksumolekyyleihin. Ihosolut eivät kykene haistamaan, mutta tuoksut voivat reseptoreiden myötä vaikuttaa ihosolujen kasvuun ja johtaa ihoallergioihin.

Lue myös Eeva-lehden juttu tuoksuherkkyydestä

Hengitysliitto sosiaalisessa mediassa

  • Facebook : 2755692697792585

    Hengitysliitto

    "Samalla kun olen jakanut tarinaani muille, olen käsitellyt omaa sairauttani", Hengitysliiton vertaistoiminnassa mukana oleva Ari kertoo uudessa podcastissa.

    Vertaiset ovat oman sairauskokemuksensa asiantuntijoita. "En ole terveydenhuollon ammattilainen, mutta minä voin jakaa arjen vinkkejä muille. Ei ole varmaa, toimivatko minun vinkkini, mutta niistä saattaa aueta uusia näkökulmia", Ari sanoo.

    Helena kertoo: "Hengitysliiton vertaistoiminnan avulla sain tietää, että jossakin on joku toinen ihminen, jolla on samanlainen elämäntilanne."

    Kuuntele YouTubesta Arin ja Helenan keskustelu: https://bit.ly/2RSU1xJ. Voit kuunnella podcastin eli äänitiedoston millä tahansa laitteella, jossa on internetyhteys.

    Kuuntele samalla aikaisemmat 3 podcastia, jotka kertovat vertaiskokemuksesta naisen näkökulmasta. Keskustelijat ovat Hengitysliiton kouluttamia kokemustoimijoita. Lue lisää vertaistoiminnasta:
    https://bit.ly/2ROXsoQ

  • Facebook : 2746429188718936

    Hengitysliitto

    "Minä olen sitkiä ihiminen."Pitkäaikaissairaus on opettanut paitsi sitkeyttä, myös armollisuutta itseä kohtaan, Elisa kertoo Hengitysliiton podcastissa.

    Hengitysliiton 3-osainen kuuntelusarja kertoo naisen elämästä sairauden kanssa:
    Miten kehon muutokset vaikuttavat naiseuteen? Muuttaako sairaus vahvemmaksi? Mikä auttaa vaikeina hetkinä, kun happi meinaa loppua?

    Hengitysliiton Minä, nainen -kuuntelusarjassa eli podcastissa kolmikymppiset Elisa ja Pirkko keskustelevat 64-vuotiaan Eevan kanssa naisen elämästä pitkäaikaissairauden kanssa. Keskustelijat ovat Hengitysliiton kouluttamia kokemustoimijoita.

    Kuuntele kaikki 3 podcastia Hengitysliiton YouTube-kanavalla: https://bit.ly/2Lv1KAR
    Podcastit ovat äänitiedostoja, joita voi kuunnella millä tahansa älylaitteella.