Verkkotoiminta jatkuu vilkkaana läpi kevään
Tutustu tuleviin tapahtumiin tapahtumakalenterissa!
Tutustu tuleviin tapahtumiin tapahtumakalenterissa!
Koronasta kuntoon -hankkeen vertaistoimintaan osallistuminen lisäsi pitkästä koronasta toipuvien hyvinvointia. He kokivat saaneensa toiminnasta osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja voimavaroja arkeen. Pitkästä koronasta toipuvien määrää ei tiedetä, mutta arviolta Suomessa heitä on joitakin kymmeniä tuhansia.
Tule kanssamme edistämään hengitysterveyttä ja hengityssairautta sairastavan hyvää elämää!
Julkaisu on ladattavissa maksutta ja tilattavissa toimituskulujen hinnalla Hengitysliiton verkkokaupasta.
Etsimme tavoitteellista ja osaavaa talousjohtajaa monipuolisiin omaisuudenhallinnan, sijoittamisen, rahoituksen ja konsernitasoisen talousjohtamisen tehtäviin.
Hengitysliitto lahjoitti Tampereen yliopistolliselle sairaalalle hengityksen apuvälineitä, joita voidaan käyttää muun muassa hengityssairautta sairastavien hoidossa ja kuntoutuksessa.
Pahoittelemme tapahtunutta ja siitä koitunutta ylimääräistä vaivaa.
Vuosien aikana sivusto on tarjonnut tietoa talojen huoltamisesta ja riskirakenteista sekä kosteus- ja homevaurioiden ennaltaehkäisystä.
Hengityssairautta sairastaville on omia ruokavaliosuosituksia, joiden sisältöön vaikuttaa henkilön paino ja se, mitä hengityssairautta hän sairastaa.
Toistaiseksi tarjoamme vertaistukea sisäilmasta oireileville verkossa.