Hengitysliiton neuvontapuhelimet ovat palanneet kesätauolta
Hengitysliiton neuvontapuhelimet palvelevat taas normaalien aukioloaikojen puitteissa.
Hengitysliiton neuvontapuhelimet palvelevat taas normaalien aukioloaikojen puitteissa.
Passiivisten auringonsuojaratkaisujen ja tuuletusikkunoiden käytön lisäksi tarvitaan aktiivista jäähdytystä etenkin helleaaltojen aikana.
Säälle alttiiden rakenteiden kannalta merkittävin ilmastonmuutoksen aiheuttama riski on lisääntyvät viistosateet.
Hengitysliitto pitää tärkeänä sää- ja ilmastoriskeihin varautumista ja niiden ennaltaehkäisemistä.
Kaikki käytännöt vaihtelevat aina lentoyhtiön mukaan. Kysy lisätietoja sen lentoyhtiön asiakaspalvelusta, jolla matkustat.
Hengitysliitto kerää kevään ja syksyn aikana käytännön ratkaisuja ja vertaisten vinkkejä tilanteisiin, joita tuoksuille herkistynyt ihminen voi kohdata arjessaan.
Sähkösavukkeiden suosio on kasvanut, mikä lisää väestön terveysriskiä. Myös nuorten nikotiininkäyttöön on syytä kiinnittää huomiota.
Kaikkein tärkeintä on käyttää tulipesässä puhdasta ja kuivaa puuta.
Tarttumattomien sairauksien järjestöverkosto näkee, että hallitusohjelman panostukset kansalaisten hyvinvointiin ja terveyteen ovat tärkeitä. Kansanterveysjärjestöt kantavat huolta sote-palvelujen yhdenvertaisuudesta, sairastamisen kustannusten noususta ja alkoholituotteiden saatavuuden lisääntymisestä.
Videosarjassa houkutellaan pysähtymään hetkeksi suurien teemojen äärelle.