Kuvituskuva. Kivipöytä jonka päällä on laaja valikoima erilaisia hedelmiä, kasviksia ja marjoja kuten avokado, mustikka, greippi ja parsakaali.
Julkaistu: 29.9.2025
Uutiset

Parempi ruoka lautasella kuin hävikkinä

Mitä useampi meistä innostuu tekemään osansa, sen suurempi vaikutus hävikin vähentämisessä sillä on.

Terveys- ja ilmastotekoja voi tehdä monella tavalla, myös vähentämällä omalta osaltaan ruokahävikin syntymistä. Vaikutus tuntuu hyvältä myös kukkarossa. Tänään 29.9. vietetään kansainvälistä ruokahävikkipäivää ja siksi kannustamme miettimään omia ostoksia ja niiden määriä. Hyvä tavoite on ostaa pääosin ruokaa ja muita kulutustuotteita vain tarpeeseen, niin ei pääse syntymään turhaa hävikkiä tai tavaravuoria.

Mitä useampi meistä innostuu tekemään osansa, sen suurempi vaikutus hävikin vähentämisessä sillä on. Kuluttajaliiton mukaan ruokahävikkiä syntyy kaikkein eniten juuri kotitalouksissa. Ja jos vaihdamme useamman ateriamme kasvispainotteiseksi tai kasvisruuaksi, on silläkin merkitys ruuantuotannon hiilijalanjäljen syntymiseen. Näin syksyisin tuoreiden juuresten, marjojen ja sienten aikaan ruokavalintojen vaihtaminen terveys- ja ilmastoteoiksi on aika helppoakin.