Tuberkuloosi

Tuberkuloosi on ilmateitse tarttuva vakava sairaus.

Tuberkuloosi on todettava mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta se ei leviäisi sairastuneen lähipiiriin. Joka vuosi maailmassa sairastuu n. 8 miljoonaa ihmistä tuberkuloosiin. Heistä n. 1,4 miljoonaa kuolee sairauteen. Yleisintä tuberkuloosi on matalan ja keskitulon maissa etenkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Aasiassa.

Suomi kuuluu ns. matalan tuberkuloosin esiintyvyyden maihin. Vastasyntyneiden tuberkuloosirokotuksista eli BCG-rokotuksista luovuttiin vuonna 2006, mutta rokotus annetaan edelleen riskiryhmiin kuuluville lapsille. Uusia tartuntatapauksia todetaan alle 300 vuosittain. Vaikka sairastuneiden määrä on jatkuvasti vähentynyt, tuberkuloosi ei siis ole kokonaan hävinnyt.

Oireet ja diagnoosi 

Tuberkuloosin oireita ovat pitkittynyt, jopa kuukausia kestävä yskä, limaisuus, yleistilan lasku, väsymys ja kuumeilu sekä veriyskä. Tuberkuloosi on tuberkuloosibasillin aiheuttama tauti, jossa keuhkoihin muodostuu pieni tulehduspesäke. Tuberkuloosibasillit voivat levitä sieltä veren tai imunesteen välityksellä myös muualle. Siksi tuberkuloosia voi esiintyä missä elimessä tahansa.

Tuberkuloosi tarttuu ja leviää ympäristöön pisaratartunnan välityksellä. Sitä levittävät sairaat, joiden ysköksissä on runsaasti keuhkojen tautipesäkkeistä tulevia basilleja. Tuberkuloosia sairastavan ihmisen puhuessa, sekä etenkin yskiessä ja aivastaessa, ilmaan sinkoutuu hienojakoista basillipitoista pisarasumua. Terve ihminen saa tartunnan hengittäessään pisaroita.Tavallisesti elimistön puolustusjärjestelmä voittaa tuberkuloositartunnan ja pesäke paranee, mutta sen paikalle keuhkoihin jää pieni kalkkiarpi. Tartunta muuttaa ihmisen reaktiotapaa tuberkuloosikokeessa, jossa kyynärvarteen nousee kokeessa paukama.

Hoito

Tuberkuloosin hoidossa käytetään useita lääkeyhdistelmiä ja hoitojakso on pitkä. Koska kyse on tartuttavasta taudista, hoitojakson alussa sairastunut on ilmaeristyshuoneessa viikkoja, jopa kuukausia. Sairauden onnistunut hoito vaatiikin sairastuneelta ja hänen läheisiltään hoitoon sitoutumista ja keskinäistä tukea.

Maailmalla tavataan lääkkeille vastustuskykyisiä eli resistenttejä tuberkuloosikantoja (MDR-TB ja XDR-TB). Suomessa ne ovat harvinaisia.

Tuberkuloosin hoito ja tutkimukset ovat maksuttomia.

Lue lisää: www.tuberkuloosi.fi

Hengitysliitto sosiaalisessa mediassa