Hengitysliitto ei suosittele hengityssairauksien hoitoon tarkoitettujen apuvälineiden ja niiden varaosien ostoa muilta kuin laitevalmistajilta itseltään.
Julkisen terveydenhuollon kautta uniapneaa sairastavat voivat saada maksutta itselleen CPAP-laitteen ja kasvomaskin. Lääkäri arvioi CPAP-hoidon tarpeellisuuden, sillä kaikki uniapneaa sairastavat eivät tarvitse hoitoaan varten lääkinnällisiä apuvälineitä. Jos sairastava haluaa myöhemmin omakustanteisesti hankkia itselleen esimerkiksi matkustusta varten pienempikokoisen laitteen saamansa CPAP-laitteen lisäksi, se on turvallisinta ostaa laitevalmistajan suomalaiselta jälleenmyyjältä.
Uniapneakisko tuo avun osalle uniapneaa sairastavista. Sen kohdalla on tärkeää, että hammaslääkäri varmistaa kiskon soveltuvan sairastavalle. Kiskot tilataan hammaslääkärin kautta ja valmistetaan yksilöllisesti.
Elintavat, useimmiten painonhallinta ja säännöllinen liikunta, ovat uniapnean hoidon tärkeimmät kulmakivet.
– Elintapamuutosta on usein vaikeaa tehdä yksin. Siksi meillä on paljon vertaistoimintaa, johon uniapneaa sairastavat ovat tervetulleita. Lisätietoa erilaisista liikunta- ja vertaisryhmistä saa paikallisista hengitysyhdistyksistä. Jokainen kiinnostunut on myös tervetullut Hengitysliiton verkkotoiminnan pariin, järjestöjohtaja Ulla Rantanen kannustaa.
– Terveydenhuollon ammattilaiset eivät voi ottaa vastuuta sellaisten CPAP-laitteiden toiminnasta, joita ei ole EU:n ja Suomen lainsäädännön mukaisesti tarkastettu. Kyseisiä laitteita ei voida myöskään kytkeä terveydenhuollon yksiköiden etäseurantaohjelmiin, Tyksin Uni- ja hengityskeskuksen koordinoiva johtaja, professori Tarja Saaresranta painottaa.
– Hammaslääkärit eivät suosittele ostamaan itsenäisesti uniapneakiskoja, koska ne voivat aiheuttaa leukanivel- ja purentaongelmia ilman asiantuntijan arviota. Uniapnean Käypä hoito -suosituksen mukaan tuleekin käyttää vain hammaslääkärin yksilöllisesti sovittamia uniapneakiskoja ja seurata niiden käyttöä ja mahdollisia haittavaikutuksia asianmukaisesti, dosentti, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Ulla Anttalainen Tyksistä muistuttaa.
Uniapnean hoidosta ja omahoidosta saa tietoa Hengitysliiton Uniapnea-oppaasta, josta syksyllä 2025 otettiin jo 7. painos. Opas on maksutta saatavilla osoitteessa www.hengitysliitto.fi suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Seuraa Hengitysliiton tapahtumakalenterista uniapneaan liittyviä luentoja. Tallenteet löytyvät YouTubesta tunnisteella @hengitysliitto.