Pidä itsestäsi huolta flunssakauden aikana
Flunssa on ylähengitysteiden akuutti tulehdus, jonka aiheuttaa lähes aina virus. Syksyllä ja talvella flunssavirukset leviävät aaltoina, jolloin flunssa voi osua kohdalle useamman kerran.
Flunssa on ylähengitysteiden akuutti tulehdus, jonka aiheuttaa lähes aina virus. Syksyllä ja talvella flunssavirukset leviävät aaltoina, jolloin flunssa voi osua kohdalle useamman kerran.
Suomessa on tehty syyskuun loppuun mennessä 329 elinsiirtoa. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan mennessä siirtoja oli tehty 358, joten vuoden 2023 lukumäärästä ollaan jäljessä. Tälläkin hetkellä noin 400 ihmistä odottaa Suomessa pääsyä elinsiirtoon.
Euroopassa noin 400 000 ihmistä sairastaa keuhkofibroosia, harvinaista keuhkokudoksen sairautta. Heistä arviolta kaksi kolmasosaa sairastaa idiopaattista keuhkofibroosia (IPF), jossa keuhkojen arpeutuminen etenee tuntemattomasta syystä.
Apteekkien rooli hengityssairaiden lääkehoidon ja omahoidon onnistumisen kannalta on merkittävä.
Hengitysliitto lahjoitti Satasairaalalle hengityksen apuvälineen, jota voidaan käyttää muun muassa hengityssairaiden hoidossa ja kuntoutuksessa.
Erityisesti syksyllä ja talvella syntyneillä havaittiin suurempi riski astmaan ja allergiseen nuhaan.
Kuumuus aiheuttaa monelle väsymystä, keskittymiskyvyn laskua, unihäiriöitä, lihasheikkoutta ja alentaa kestokykyä.
Hengitysliitto lahjoitti yhdessä Pietarsaarenseudun Hengitysyhdistyksen kanssa Pohjanmaan hyvinvointialueelle hengityksen apuvälineitä, joita voidaan käyttää muun muassa hengityssairaiden hoidossa ja kuntoutuksessa.
Astmaa sairastaa joka kymmenes aikuisiässä oleva suomalainen. Hengitysliitto kannustaa astmaa sairastavia päivittämään tietonsa omasta hoidostaan ajan tasalle kansainvälisenä astmapäivänä 7.5.
Uniapneaa sairastavan liikuntaneuvonnan muistilista täydentää muiden sairauskohtaisten muistilistojen kokonaisuutta, jonka UKK-instituutti on laatinut muiden järjestöjen kanssa.