Julkaistu: 24.5.2024
UutisetVaikuttaminen

Kohti EU-vaaleja: Terveysvaikutusten arviointi mukaan päätöksentekoon

Hengitysliitto vaikuttaa EU-vaaleissa hengitysterveyttä ja toimintakykyä tukeviin päätöksiin.

EU-tasolla on mahdollista päättää koko Euroopan kattavasta pakollisesta ja yhtenäisestä pakkausmerkintäjärjestelmästä, josta käy ilmi elintarvikkeiden terveellisyys. Tarvitaan yhtenäinen näkemys ruokien ja elintarvikkeiden jaottelusta terveellisiin ja epäterveellisiin, huolimatta ruokakulttuurien eroista. Vaihtoehtona on kehittää yhtenäinen kansallinen järjestelmä.

Eurooppalaiset saavat ravinnostaan liikaa energiaa, tyydyttyneitä rasvoja, sokeria ja suolaa. Sen sijaan vihanneksia, hedelmiä ja täysjyväviljoja kulutetaan liian vähän. Epäterveellinen ruokavalio, ylipaino ja lihavuus lisäävät riskiä sairastua tarttumattomiin sairauksiin, jotka muodostavat yleisimmän kuolinsyyn Euroopassa. Esimerkiksi uniapneaan sairastumisen merkittävin taustatekijä on ylipaino.

Alkoholi aiheuttaa vuosittain lähes miljoona ennenaikaista kuolemaa Euroopassa. Se on kansansairauksien riskitekijä ja lisää osaltaan lihavuutta sekä sosiaalisia ongelmia. Alkoholia ei voi käsitellä vain maatalous- tai elinkeinokysymyksenä.

Eurooppalaisten mahdollisuuksia tehdä terveellisiä arjen valintoja on lisättävä. Lue verkosta perusviesteistämme, niiden perusteluista ja poliittisista päätöksistä, jotka näemme tarpeellisiksi.

EU-vaalit järjestetään Suomessa 9. kesäkuuta 2024. Suomesta parlamenttiin valitaan 15 jäsentä eli meppiä. Ehdokkaita voi äänestää ennakkoon 29.5.–4.6.