Jokaisen panos on tärkeä ilmasto- ja luontotoimissa
Hengitysliitto nostaa toiminnassaan esille ilmastonmuutokseen ja luontokatoon liittyviä teemoja.
Hengitysliitto nostaa toiminnassaan esille ilmastonmuutokseen ja luontokatoon liittyviä teemoja.
Hengitysliitto ei kannata kunnianhimoisista ilmastotavoitteista luopumista.
Julkaisu on ladattavissa maksutta ja tilattavissa toimituskulujen hinnalla Hengitysliiton verkkokaupasta.
Hengitysliitto pitää tärkeänä sitä, että kuntien mahdollisuuksia edistää ilmastolain tavoitteita tuetaan.
Ympäristöministeriö julkisti eilen tiedotteessaan lopettavansa Terveet tilat 2028 -ohjelman kuluvan vuoden lopussa. Lopetuspäätöksen taustalla ovat valtiohallinnon säästöt.
Kuntamarkkinat on vuoden suurin julkisen sektorin foorumi, joka järjestetään Kuntatalolla Helsingissä.
Apteekkien rooli hengityssairaiden lääkehoidon ja omahoidon onnistumisen kannalta on merkittävä.
Jokaisella tulee olla mahdollisuus terveyttä ylläpitävään ympäristöön: terveelliseen ruokaan, liikkumiseen, luontokontaktiin, hyvään uneen ja päihteettömyyteen.
Kansalliseen sisäilma ja terveys -ohjelmaan osallistuneet tahot toivat näkökulmiaan esille väliarviointiseminaarissa keväällä 2024. Nettiextrassa kerromme, millaisia ajatuksia tilaisuus Hengitysliitossa herätti.
Hengitysliitto vaikuttaa EU-vaaleissa hengitysterveyttä ja toimintakykyä tukeviin päätöksiin.