Kielet

Viemäri ja muut hajut

Hajut voivat olla peräisin monesta eri lähteestä: homevauriosta, rakennus- ja sisustusmateriaaleista tai lattiakaivon aiheuttamista epäpuhtauspäästöistä.

Ulkoilmasta oleskelutiloihin kulkeutuvia terveydelle haitallisia hajuja ovat esimerkiksi pakokaasujen ja polttonesteiden hajut. Haju voi kulkeutua asuntoon myös esimerkiksi naapurihuoneistoista oven ja postiluukun kautta, rakenteiden läpi, ilmanvaihtohormien halkeamien tai avoimien ikkunoiden kautta. Hajun alkuperä on syytä selvittää ja toimia aiheuttajan poistamiseksi.

Hajut aiheuttavat viihtyvyyshaittoja ja mahdollisesti myös terveyshaittoja.

Viemärin haju

Viemärin haju johtuu kemiallisista yhdisteistä, joista huomataan yleensä rikkiyhdisteiden aiheuttama mädän haju. Viemärin haju tulee useimmiten kuivuneesta lattiakaivosta tai vesilukosta, mutta myös viemäriputkien tiivisteet saattavat ajan myötä ruveta vuotamaan. Varsinkin voimakkaasti alipaineinen ilmanvaihto kiskoo korvausilmaa epätiiviistä viemäriputken läpiviennistä tai tyhjästä vesilukosta.

Viemärin haju voi aiheuttaa silmien ja limakalvojen ärsytysoireita sekä päänsärkyä. Viemärin haju on usein myös viihtyvyyshaitta.

Näin ehkäiset viemärin hajua:

  • Puhdista säännöllisesti viemäreiden ja kylpyhuoneiden lattiakaivojen vesilukot.
  • Vesilukolliset lattiakaivot vain tiloihin, joissa vettä käytetään säännöllisesti. Pitkään käyttämättömät vesilukot kuivuvat ja tällöin viemärikaasut pääsevät sisätiloihin. 
  • Veden laskeminen vesilukkoon helpottaa tilannetta.
  • Mikäli haju on toistuvaa ja pitkäaikaista, sen syy pitää selvittää. Kyseessä saattaa olla huonosti toimivat viemärit, ilmanvaihdon aiheuttama paineenvaihtelu tai katolle johtavan viemärin tuuletusputken tukkeutuminen.

Hengitysliitto sosiaalisessa mediassa