Kiinnostaako sinua osallistua keuhkoahtaumatautia koskevaan kliiniseen tutkimukseen?
Tutkimus toteutetaan Helsingissä, Hämeenlinnassa, Turussa, Tampereella ja Kuopiossa.
Tutkimus toteutetaan Helsingissä, Hämeenlinnassa, Turussa, Tampereella ja Kuopiossa.
Altistuminen suurille otsonipitoisuuksille voi aiheuttaa astmaa ja valtimon kovettumatautia ja lyhentää elinikää.
Aiemmissa tutkimuksissa on huomattu, että keskosuus on lapsuuden keuhkosairauksien riskitekijä. Nyt esiin tuli myös keuhkojen epäkypsyyteen liittyvät ongelmat.
Uutena kohderyhmänä ovat 65–74-vuotiaat keuhkoahtaumatautia sairastavat.
Pitkäaikainen yksinäisyys koskettaa erityisesti ikääntyneitä.
Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa äänestäjän on ilmoitettava halustaan äänestää kotonaan oman kuntansa keskusvaalilautakunnalle kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 21.3.2023 ennen kello 16.
Ympäristöministeriön 1.3.2023 tiedotteen mukaan uusi rakentamislaki on askel kohti hiilineutraalia Suomea.
Ohjeessa käydään läpi sisäilmaan liitetyn haitan selvittämisen eri vaiheita sekä päiväkodin johtajan roolia.
Kela on laajentanut erityiskorvattavuutta.
Savuton Suomi 2030 -verkoston tavoitteena on, että alle 5 prosenttia aikuisväestöstä käyttää päivittäin tupakka- tai nikotiinituotteita.