Sisäilmaongelmien selvittäminen

Sisäilman tulee olla raikasta ja huomaamatonta.

Sisäilmaongelmien taustalla on usein monia tekijöitä. Pienimmillään ongelmista syntyy viihtyvyyshaittoja ja pahimmillaan terveyshaittoja.

Useimmiten sisäilmaongelmat liittyvät puutteelliseen ilmanvaihtoon. Ne voivat liittyä myös rakennus- ja sisustusmateriaalien pöly- ja kemikaalipäästöihin, puutteelliseen siivoukseen, rakenteiden kosteus- ja homevaurioihin, epäpuhtauksia tuottaviin toimintoihin, epätyydyttäviin lämpöoloihin tai meluhaittoihin.

Poikkeava haju, kuten viemärin, kemikaalien, homeen tai maakellarin haju, ei ole normaalia. Hajun syy tulee selvittää ja poistaa.

Monia sisäilmaongelmia aiheuttavia tekijöitä ei havaitse aistein. Esimerkiksi laajakaan homeongelma ei välttämättä näy tai haise. Tällöin oireilu voi herättää epäilyksen sisäilmaongelmasta. Vahva epäily syntyy erityisesti silloin, jos oireilua esiintyy aina tietyssä rakennuksessa.

Ihmisten kokemat oireet voivat vaihdella huomattavasti. Ihmisten yksilöllinen herkkyys vaihtelee. Osa ihmisistä ei saa minkäänlaisia oireita sellaisissa tiloissa, joissa toiset saavat vahvoja oireita. Lisää tietoa sisäilmasta oireilusta löydät Sisäilmasta oireilu -sivultamme.


Hengitysliiton kodin sisäilma- ja korjausneuvontapuhelin palvelee numerossa 020 757 5181 maanantaista torstaihin kello 9–15 sekä sähköpostitse korjausneuvojat@hengitysliitto.fi. Oletko ollut yhteydessä Kodin sisäilma- ja korjausneuvontaan? Vastaa palautekyselyyn!

Kodin sisäilma ja ilmanvaihto -opas

Tiivistettyä tietoa kotien ja muiden asuinrakennusten sisäilmasta ja ilmanvaihdosta.

Kodin kosteusvauriot ja terveys

Tutustu Hengitysliiton Kodin kosteusvauriot ja terveys -oppaaseen.