Sisäilmaan voi liittyä hyvin erilaisia ongelmia. Radon, pienhiukkaset, passiivinen tupakointi ja kosteusvauriot arvioidaan Suomessa merkittävimmiksi terveyteen kohdistuviksi sisäilman (virallisemmin sanottuna sisäympäristön) altisteiksi. Lisäksi terveyteen voi vaikuttaa melu, ilmanvaihto, ilmankosteus ja lämpötila.
Usein on mahdotonta selvittää, mikä tekijä on sisäilmasta oireilun aiheuttaja. Erilaisten epäpuhtauksien mittaaminen luotettavasti voi olla vaikeaa. Oireilun syntyyn vaikuttaa usein eri tekijöiden yhteisvaikutus.
Suurin osa sisäilmaan liittyvistä oireista on ohimeneviä ja oireilu lakkaa, kun ihminen siirtyy pois kyseisestä tilasta tai rakennuksesta. Oireilu voi olla hyvin monimuotoista ja sisältää useampia yhtäaikaisia oireita.
6–7 prosenttia naisista ja 4–6 prosenttia miehistä kokee kodin sisäilmaan liittyviä oireita. (Lähde: TerveSuomi-tutkimus 2022–2023.)
Aiheeseen liittyviä sisältöjä
- Sisäilmasta oireilevan ihmisen hoito
- Vertaistoimintaa ja tukea omahoitoon sisäilmasta oireileville
- Valmistaudu vastaanottokäynnille -kortti sisäilmasta oireilevalle
Sinua voi myös kiinnostaa
Hengitysliitto järjestää myös sisäilmasta oireluun liittyviä
luentoja ja muita verkkotapahtumia
Tule mukaan!
Kosteusvauriot ja terveys
Sisäilmasta oireilevalla voi olla astmaan viittaavia hengitystieoireita, vaikka astmaa ei todettaisi diagnostisissa tutkimuksissa.
Rakennusten kosteusvaurioiden on osoitettu olevan riskitekijä hengitystieoireilulle ja astmalle. Monesti on mahdotonta selvittää yksittäisen tekijän vaikutusta oireiluun. Riskitekijä lisää oireilun todennäköisyyttä, mutta sen olemassaolo ei välttämättä merkitse sitä, että ihminen oireilee.
Näyttöä kosteusvaurioiden terveysvaikutuksista on riittävästi, jotta on perusteltua ennaltaehkäistä ja korjata rakennusten kosteusvauriot asianmukaisesti.
Yleisimpiä sisäilmaan liittyviä ohimeneviä oireita ovat:
- ylähengitystieoireet (esimerkiksi nenän tukkoisuus, kutina ja vuotaminen, aivastelu sekä kurkun karheus, kipeys ja käheys)
- alahengitystieoireet (esimerkiksi yskä, hengenahdistus, hengityksen vinkuminen)
- silmäoireet (esimerkiksi kutina, punoitus, karheudentunne silmissä)
- iho-oireet (esimerkiksi kutina, punoitus)
- erilaiset yleisoireet (esimerkiksi päänsärky, väsymys, pahoinvointi, nivelkipu, kuumeilu tai vilunväristykset sekä näihin liittyvä lihaskipu).
Sisäilma voi olla yhteydessä myös pysyvämpään oireiluun ja sairauksiin:
- radoniin ja tupakansavuun liittyvä keuhkosyöpä
- pienhiukkasiin liittyvät hengitystiesairaudet sekä sydän- ja verisuonitaudit
- kosteusvaurioihin liittyvä riski astman kehittymiselle ja pahenemiselle.

Kodin kosteus- ja homevauriot
Tutustu Hengitysliiton Kodin kosteus- ja homevauriot
-oppaaseen.

Tule mukaan toimintaan, liity jäseneksi
Löydä oma tapasi osallistua ja kannattaa Hengitysliiton toimintaa. Tapahtumia verkossa ja sen ulkopuolella.