äänestyslaatikko
Julkaistu: 12.1.2022
UutisetVaikuttaminen

Ennakkoäänestys aluevaaleissa alkaa tänään – koronatilanne otetaan huomioon järjestelyissä

Aluevaalit järjestetään epidemiatilanteen edellyttämin järjestelyin. Mahdolliset kokoontumisrajoitukset eivät koske äänestämistä aluevaaleissa.

Aluevaalien ennakkoäänestysaika on kotimaassa 12.–18.1. ja ulkomailla 12.–15.1. Vaalipäivä on sunnuntaina 23.1.2022. 

THL:n arvion mukaan vaaleissa äänestäminen on vähäisen riskin toimintaa. Vaalien terveysturvallisuustoimet pohjautuvat kuntavaalien kokemuksiin.  

Oikeusministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL huomioivat aluevaalien järjestelyissä epidemiatilanteen kehittymisen ja ovat laatineet vaaliviranomaisille ohjeita vaalien terveysturvallisesta järjestämisestä.  

Aluevaalien tilanne on erilainen verrattuna kevään kuntavaaleihin, vaikka tartuntamäärät ovat korkeita. Aluevaalit järjestetään tammikuussa 2022, jolloin kaikki halukkaat äänioikeutetut ovat ehtineet saada vähintään kaksi koronarokoteannosta.  

Hengitystieoireisia ja lääkärin määräämässä karanteenissa tai eristyksessä olevia äänestäjiä varten on suunniteltu erityistoimenpiteitä äänestyksen mahdollistamiseksi. Erityisjärjestelyistä voi kysyä oman kunnan keskusvaalilautakunnalta. 

Vaalit.fi-sivuston ohjeita äänestäjille:

  • Pidä riittävä etäisyys muihin. 
  • Huolehdi käsien puhtaudesta ja käytä käsihuuhdetta. 
  • Käytä äänestyspaikalla kasvomaskia tai kasvovisiiriä, jos se on mahdollista. 
  • Jos haluat, voit tuoda oman kynän äänestyspaikalle. 
  • Jos sinulla on hengitystieoireita, odota niiden paranemista ennen kuin äänestät ennakkoon.  

Lisää tietoa: 

Vaalit.fi – Koronaohjeita äänestäjille aluevaaleissa 

Valtioneuvosto – Aluevaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 12.1.